Ruokaohjeita

Sivut

torstai 21. joulukuuta 2017

Suklaakeksejä ja muuta makiaa


En saanut mielestäni maailman parhaimmiksi mainittuja keksejä nähdessäni ne Viimeistä murua myöten blogissa. Yritin kyllä ja eiliseen saakka onnistuinkin. Mutta kun tuli kahvivieraita ja halusin ajoittaa uunista tulvivan herkullisen suklaakeksin tuoksun juuri vieraiden saapumisaikaan. Oletkohan joskus saanut kokea tuon tunteen? Mukava seurusteluhetki ystävien kotona ja suklaanystävän lempituoksu.❤

Klikkaa linkkiä, jos kiinnostuit!           Vihreä kuula-joulutorttu
Mutta olisipa jäänyt siihen! En ole saanut mielestäni vihreillä marmeladeilla jalostettuja joulutorttujakaan. Miksi ne tuntuvan tupsahtelevan monta kertaa päivässä verkkokalvolleni milloin missäkin yhteydessä? Jo vuosikymmeniä nuo mainitut marmeladit ovat olleet lemppareitani. Etenkin jouluna ja vain jouluna. Tiesin viime viikonloppuna tuon vihreän Fazerin tehtaalta lähteneen laatikon ilmestyneen kotiimme. Ihan varmuuden vuoksi talon Mies sen hommasi tietäen heikkouteni. 😄 Perinteisistä joulukahvileivistä tortut ovat heikkouteni. Joten on se vähän liikaa pyydetty, etten sortuisi edes kerron leipomaan Vihreä kuula-joulutorttuja. eikö?
P.S. Luin aamulla Pullahiiren leivontanurkka-blogia ja löysin kivan lisävinkin. Marmeladin lisäksi torttuihin voi laittaa vaniljakiisseliä. Aion kokeilla sitä jouluksi aikomiini torttuihin, jotka teen gluteenittomasta valmistaikinasta. (tai Pullahiiren ohjeelle teen voitaikinan alusta alkaen itse)     Pullahiiri / itsetehty voitaikina


Älä kuumenna liikaa, jotta suklaa ei pääse palamaan.
Tykkään hirmuisen paljon leipoa suklaakakkuja, suklaakeksejä tai oikeastaan mitä tahansa suklaista. Onneksi minulla ei muuten ole himoa suklaaseen kuten kai useimmilla. Syön harvoin enempää kuin pari palaa kerralla. Nooh, poikkeuksen tekee joululahjaksi saamani erityissuklaat meidän nuorilta. Ne ovat ihan käsittämättömän hyviä ja monin eri tavoin maustettuja.

Brookies keksien ohjeet löydät tästä linkistä. Tein itse täsmälleen tällä ohjeella.
Aineet ja ohjeet Brownies suklaakekseihin (n. 16 kpl) Uunin lämpö 170-180 ast

150 g tummaa suklaata
60 g voita
2 kananmunaa (ei XL-munia)
1 dl sokeria
0,5 dl fariinisokeria
1 tl vaniljasokeria
½ tl leivinjauhetta
½ tl suolaa
1 dl vehnäjauhoja
0,3 dl kaakaojauhetta

50 g pilkottua suklaata (maito- tai tummaasuklaata)

  1. Ota kananmunat huoneenlämpöön.
  2. Sulata voi kattilassa ja lisää suklaapalat. Sekoittele, kunnes suklaa sulaa. Jätä seos sitten jäähtymään.
  3. Vatkaa munat, sokerit ja leivinjauhe kuohkeaksi vaahdoksi.
  4. Kaada jäähtynyt suklaaseos joukkoon ja sekoita voimakkaasti. (Tein itse vatkaimen pienimmällä teholla.)
  5. Lisää lopuksi jauhot, suola ja kaakaojauho sihdin läpi. Sekoita tasaiseksi.
  6. Sekoita suklaarouhe taikinaan ja vie se tekeytymään jääkaappiin n. puoleksi tunniksi.
  7. Nostele kahden lusikan avulla kekoja pellille ja paista n.180 ast / n. 8-10 min. uunin keskitasolla.
  8. Anna jäähtyä hetkinen paistamisen jälkeen, jotta keksi ehtii vähän kovettua. 


Tasoittelin hieman keksien pintaa käsin ennen paistoa. Yhdelle pellille mahtuu 9-12 keksiä.  

No olihan tämä ihan törkeän herkullista. Maku on jostakin syystä itselleni kylmän maidon kanssa  paras.

Tämä ensimmäinen keksisatsi melkein pääsi kärähtämään pohjasta. Maku oli vielä ihan hyvä.
Oikeasti nämä keksit olivat helppotekoisia ja silti uskomattoman herkullisia. Ongelma itselleni oli juuri oikea ajoitus uunista ottamisessa. Ensimmäiset 4 keksiä näyttivät raaoille ja olivatkin n. ½ min päästä vähää vaille palaneita. Suosittelen vahtimaan n.6 min paiston jälkeen uunin vieressä, sillä uuneissa on eroja.  Nämä kannattaa ottaa pois uunista mieluummin liian aikaseen kuin liian myöhään.

Keksit säilyvät (jos säilyvät) suljetussa rasiassa huoneenlämmössä, mutta voi myös pakastaa. Sulavat suussa ihanasti vähän kohmeisina.

Piparitaikina kohosi uunissa hauskaksi keoksi, mutta oli tosiaan sisältä kuin taikinaa. Hyvää!
Arvaatkos mitä nämä ovat? Näissä leivonnaisissa on sekä pipari- että torttutaikinaa. Piparitaikina maistuu hyvälle, paremmalle kuin valmiit piparit. Kehittelin tämän version näistä aineista, koska muuten loppu torttutaikina olisi mennyt roskiin. Kaulitsin lopputaikinan levyksi ja tein piparitaikinasta "pötkylän". Yhdistin sitten nämä kaksi taikinaa leipomalla piparitaikinan torttutaikinan sisälle. Leikkelin kiekoiksi, voitelin kananmunalla  ja valmista tuli. Nopeita ja helppoja tehdä.


Paistolämpötila n. 200-220 ast ja paistuivat n. 12-15 min. Mutta jälleen kerran; oman uunini lämpötila heittelee, joten täydellisen varmaa paistoaikaa on mahdotonta antaa.

Yllättävää kyllä, mutta kupera puoli tulee alaspäin. marmeladi pysyi tässä hyvin paikoillaan paiston aikana.
Tortun teko oli helppoa. Kaulitsin hieman torttutaikinaa ja otin siitä muotilla tähtikuvioita. Tein reiän tähden keskelle metallityllan avulla.

Sitten ajelin taikinapyörällä tarttutaikin normaalia piemmiksi paloiksi. Seuraavaksi kostutin tähtikuvion vedellä pohjasta, jotta se tarttuu hyvin kiinni alempaan taikinaan.

Lopuksi lisäsin marmeladin kupera puoli alaspäin tortun keskelle ja voitelin taikinan kananmunalla.
Oli yhtä hyvää kuin kuvittelinkin. Näitä tekisi mieli tehdä vielä uudelleenkin. Tein vain 4 kpl eilen.

Paistoin tortut n. 220 ast. / n. 12 min

Suomalainen ei usko ennen kuin maistaa. Mutta uskottava oli, että nämä uudenlaiset tortut ovat hyviä.

Jouluruusu on tämän joulun lempikukkani.
Herkuttelun jälkeen oli kiva lähteä ystävien kanssa laulamaan kauneimpia joululauluja Vanajan tunnelmalliseen kivikirkkoon. Meitä oli niin paljon, että juuri ja juuri lisäistuinten avulla kaikki saivat istumapaikan. Me pääsimme etupenkkiin ja lauloimme sydämen kyllyydestä ihania vanhoja tuttuja joululauluja samoin kuin uudempiakin. Vihkosessa oli myös lasten joululauluja, joten kirkossa olleet lapsetkin pääsivät tunnelmaan mukaan. Yhdessä laulaminen on ihan terapeuttista. Iloa ylimmillään!


Suuri suomalainen kirjakerho mainosti tätä joulukirjaa jo lokakuussa. Nyt kirja ja kirjan tekijät ovat olleet useamman kerran esillä tv:ssä. Kirjan kuvat ovat kauniita. ❤

Lokakuun kuukaudenkirja on ollut iltalukemiseni viimeiset pari viikkoa. suosittelen!

                                  Enkelijoulukalenterini 21. luukku 
       
Kiireen ja melun keskellä tämä pikkuenkeli haluaa joulurauhaa eli kuunnella hiljaisuutta. Onnistuukohan?
Nyt joulu on jo aika lähellä. Kaikkea ei tarvitse itse tehdä ellei halua. Joulu tulee joka tapauksessa ja siitä kannattaa nauttia. Toivon, että blogini lukijat eivät ainakaan ota paineita itse-tekemisen tärkeydestä. Kaupasta ja toreilta sekä myyjäisistä saa kaikkea hyvää suuhunpantavaa. Vaikka minulla on nyt aikaa kokkailla, en tekisi sitä ellen tykkäisi. Joulumusiikki, hyvät kirjat, ulkoilu ja ennen kaikkea oman näköinen joulu  on ihan jokaisen etuoikeus. Pidetään siitä kiinni, jookos?

2 kommenttia:

  1. Oi mitä jouluherkkuja♥ Kiitos paljon loistavista vinkeistä, en olekkaan koskaan maistanut tuollaista pipari-torttu yhdistelmää! Vihreät kuulat on niin hyviä ja nuo tortut on kyllä tosi kauniita! Ihanaa joulunalus aikaa sinne♥

    VastaaPoista
  2. Kiitos sinulle Päde! Pitäähän niitä perinteisiä joulutarjottavia tehdä, mutta meillä piparit maistuvat vain pienimmille. Taikinaa sen sijaan söisivät niin pienet kuin isot. Nyt ajattelin ujuttaa piparitaikinaa helppotekoiseen jätskiin. Postaan, jos onnistuu ja maistuu hyvälle. Eikös olekin mukavaa tehdä pientä makiaa jouluksi? :)) Ihanaa joulunaikaa myös sinulle!

    VastaaPoista

Kommenttisi on aina tervetullut. Kiitän siitä!
Kaikki kommentit tulevat ensin spostiini. Sitä ei ole pakko julkaista, mikäli toivot niin. Kommenttien kautta voit lähettää myös kysymyksiä liittyen blogiini.