Ruokaohjeita

Sivut

torstai 12. huhtikuuta 2018

Etelän herkkuja


Nyt on tulossa kuvapostaus. Pakko saada osa kuvista blogiin, kun puhelimen muisti alkaa täyttyä. Ehkä näitä ja tätä päivää Kyproksella tekee mieli vielä joskus muistella.


Herätys lintukonserttiin ennen seitsemää ekana loma-aamuna Kyproksella ei harmittanut. Iltapimeällä lomakohteeseen saapumisessa on etunsa. "Ettäkö se meri on sitten ihan tuossa käden ulottuvilla, ei paha?!" Ja ihmeköynnös eli bougainvillea oman terassin katossa on kaunis näky!




Halloumjuustoa  on vaan niin pakko saada maistaa luxusherkullisen munakokkelin kanssa. Ulkoterassiaamiainen on paras tapa aloittaa päivä!



Kyproksen pääkaupunkiin Nikosiin tutustumisen voi tehdä rennostikin. Ehtiihän tuota!


Jostakin syystä kaikki istuimet ovat niin kutsuvan näköisiä jalkaongelmista kärsivän mielestä. Ihanaa, kun Mies jaksaa raahata mukana kolmijalkaa. Varuiksi!


Euroopan viimeinen jaettu pääkaupunki on sekoitus vanhaa ja uutta. Mielenkiintoista, leppoisaa ja paljon kissoja.;))




Moskeijat ja katedraalit; onneksi tänä päivänä sulassa sovussa. Antiikin Salamis ja Pyhän Barnabaan luostari on nyt nähty ja jopa hipsuteltu moskeijan pehmoisella lattialla sukkasillaan ja huivi päässä. Matkailu avartaa!


Päättömät patsaat eli torsot olivatkin antiikin ajan fotosoppailua! Helppokos vaihtaa henkilöllisyyttä hetkessä, kun päät eli parhaimmat tunnistuskeinot ovat poissa. 😂



Parasta tässä ekassa lomapäivässä oli sittenkin sukellus Välimeren vilvoittaviin aaltoihin. Span lämmin allas ja kuuma sauna (ihme!) eivät vetäneet vertoja meressä uimisen ihanuuteen.


Ihan pakko vielä säilyttää kuvina 'sukellus' jälkkäripöydän ihanuuksiin. Onneksi tuli napsittua vain parhaat palat omalle lautaselle. Mitäpä sitä turhaan ahmimaan, kun heti huomenna saa herkkuja lisää. Ja näitä riittää!!


Ihanin, herkullisin suklaaleivos (mini) ikinä, baklava ja friteerattu banaani vadelmahillolla riitti tyydyttämään oman makeannälkäni. Namskiz!


On se vaan  niin käsittämätöntä tämä turismiruokailu. Vähempikin riittäisi ja  melkein nolottaa. Mutta toisaalta,  ilman meitä ei olisi työtä ja palkkaa heillä.


Kauniiksi lopuksi haluan kertoa teille blogini uskollisille, mahtaville lukijoille ihan käsittämättömän jutun. Ensimmäisenä lomapäivänä täällä etelän lämmössä polvikipuni oli lähes olematon. Kyynärsauvojen käytön sai melkein unohtaa. Olivat sentään mukana varmuuden vuoksi. Kisukin pääsi ihmettä todistamaan.


Lämpöisistä lämpöisin kiitokseni sinulle, kun kävit kurkkaamassa blogini kuulumisia! 💕😙 Hienoa kevätviikon jatkoa myös sinulle!

P.S. Hieman haastavaa tehdä tätä postausta puhelimen kanssa...

6 kommenttia:

  1. Vitsit mitä kuvia!! ♥
    Reissupäivityksiä on aina niin kiva lukea! Ja ihana kuulla että polvi on ollut parempi!! Oliskohan se se lämpö...?!
    Ja vitsit mikä ihana kisu ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nanne! Onpa kiva tietää, että joku toinenkin tykkää matkapostauksista.♡♡
      Jalkakivun helpotus on ollut aika ihmeellistä, tosin sitä lääkittiin ennen lähtöä monin eri tavoin. Kisut kiinnostavat minua aina matkoilla ja siksi tulee kuvailtua!
      Ihanaa viikonloppua sinulle!

      Poista
  2. Oi miten ihania kuvia! On kyllä niin kauniita, kivoja maisemia ja suussa sulavan näköisiä herkkuja:) Ihana että pääsette tuollaisia näkemään/kokemaan♥ Olipa myös mukava kuulla että polvi parempi..ihan huippua!! Varmaan tosiaan se lämpö..kyllä vaan sitä aurinkoa ja lämpöä ihminen tarvitsee:) Leppoisaa viikonjatkoa❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan tämä huippua pitkän ja pimeän talven jälkeen. Tulin juuri aamu-uinnilta kiitollisena tästä vuosi sitten varatusta reissusta. Onneksi ei peruttu! :))
      Lämpö tekee ihmeitä ja nythän sitä saadaan (kai) vihdoin Suomeenkin. Lokoisaa viikonloppua sinulle ja kiitos kommentista Päivi!

      Poista
  3. Ihanan näköistä! Tuli ihan Kreikka-kaipuu <3 Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin kiitos Anni kommentistasi, jonka löysin tultuamme takaisin Suomeen! Kreikkalaiset ruoat, värit ja kaikki muukin siihen kulttuuriin liittyvä pitää saada kokea paikan päällä aika ajoin. Pohjois-Kyproksella sai vahvasti tuntumaa myös turkkilaiseen tunnelmaan. Hyvää viikon jatkoa sinulle!

      Poista

Kommenttisi on aina tervetullut. Kiitän siitä!
Kaikki kommentit tulevat ensin spostiini. Sitä ei ole pakko julkaista, mikäli toivot niin. Kommenttien kautta voit lähettää myös kysymyksiä liittyen blogiini.