Ruokaohjeita

Sivut

sunnuntai 24. kesäkuuta 2018

Feta -pinaattipannaria ja juhannusmuistoja

Täyttävä pannari tzatzikin ja salaatin kanssa maistuu sekä lounaalla, väliruokana että iltapalana. 
"Rakastin sinua ennen kuin olimme tavanneetkaan!" Lause toistuu monta kertaa espanjalaisessa 1920-luvulle sijoittuvassa La Señora tv-sarjassa. Tänään oli joutilasta aikaa katsoa Areenasta monta jaksoa tuota ohjelmaa. Opiskelin muutaman vuoden espanjan kieltä ja  iloitsen kaikista espanjankielisistä ohjelmista. On olemassa asioita, joita ei voi järjellä selittää. Miksi jonkun ihmisen lähellä oloni tuntuu niin hyvälle ja turvalliselle? Miksi on olemassa asioita, jotka hyväksyn ja toisia joita vieroksun. Ohjelmaa seuratessani en voinut välttyä miettimästä itsekin hieman syvällisiä. Keskikesän juhla alkaa olla taas kerran loppumassa, mutta ihanat muistot säilyvät pitkään. 


Epäilin kesäkuun alkupuolella, että lämpöisten säiden johdosta juhannuksena ei löydy enää kukkia, joita kerätä. Aattona kävin tapani mukaan tarkistamassa tilanteen lähimaastossa ja huomasin huolestumiseni turhaksi. Löysin enemmän kuin 7 luonnonkukkaa. Olin ostanut varmuuden vuoksi Jussinpäiväkukkia aiemmin aamulla kukkakaupasta. Kauniita ovat sekä luonnonkukat että kaupasta ostetut.



Uskomatonta kuinka nopeasti aika kuluu, kun on kivaa. Juhannus hujahti ohi liian nopsaan ja on taas totuteltava tavalliseen arkeen. Pienet sadekuurot eivät onneksi keskeyttäneet aattoillan pihapelejä pitkäksi aikaa. Mölkky ja kroketti on hauskaa isolla porukalla! 😀
Eilen tein aika mukavalle maistuneen pannarin, vaikka jääkaapissa on vielä tänäänkin runsaasti tähderuokaa. 

Pannarin gratinointi hyvällä juustolla paiston loppuvaiheessa antoi herkullisen tuoksun ja maun.

Salaattianineksia löytyi riittävästi juhannusaaton jäljiltä.
Peruspannari on maistuvaa pikaruokaa ja maistuu sekä suolaisilla että makeilla lisukkeilla. Meillä  syötiin eilen golfkierroksen jälkeen uudentyyppistä pannaria kunnon lounasruokana. Resepti löytyi alunperin muistaakseni Soppa365 -sivuston kautta. Tein taikinan valmiiksi jääkaappiin ennen kierrokselle lähtöä, joten se ehti tekeytyä hyvin. Oli nopeaa ja riittoisaa ruokaa neljälle nälkäiselle golfarille. (Lopetin oman kierrokseni ennen toisia, joten heitä odotti valmis lounaspöytä 😊)


Aineet ja ohjeet feta- pinaattipannariin (uunipellillinen tai paksumpi pannari pienempään vuokaan)

3 dl maitoa
2 dl paksua jogurttia
rasiallinen tuoretta pinaattia tai pussi pakastepinaattia
n. 150 g fetajuustoa
2 dl vehnäjauhoja
3 kananmunaa
1 tl suolaa
pippuria
ruohosipulia / tuoretta tilliä
n. ½ dl öljyä tai voisulaa
  • Laita uuni kuumenemaan 200 ast, jos paistat pannarin saman tien.
  • Sulata pinaatti mikrossa käyttäessäsi pakastettua tai pilko tuoreet pieniksi.
  • Murustele feta esim haarukalla.
  • Yhdistä aineet kulhossa kevyesti vispaten. Mikäli jätät taikinan tekeytymään, lisää rasva vasta ennen paistoa. (Jos fetat on säilötty öljyyn, voit käyttää sen taikinaan.)
  • Voitele tai leivinpaperoi uunipelti ja kaada taikina pellille.
  • Paista pannaria uunin keskitasolla n. 30 min. 

Salaatti sopii hyvin pannarin kylkeen. Coleslaw tai tzatziki on myös oiva lisuke.



Uudet perunat ovat muuten tänä kesänä erityisen maukkaita. Muistatko vielä viime kesänä suuren suosion saaneita hölskypottuja? Olinpa tyytyväinen, että muistin nuo maukkaat nuorillemme uudentyyppiset perunat. Lastenlapset tosin söivät mieluiten pieniä perunoita voin kanssa. Tosi maukkaita olivat niinkin.


Pakko vielä esitellä lastenlasten koristelema kasvisvoileipäkakku. Onneksi huomasin jättää oman osuuden porkkanaruusujen tekoon. Lapset olivat valtavan innoissaan saadessaan hakea itse yrttejä terassin ruukusta. Heillä oli aivan vapaat kädet koristelun suhteen ja noin hienon kakun 'taikoivat'. Kakun maistelu jäi muutamaan suupalaan, mutta kakku onkin tarkoitettu enemmän aikuisten makumaailmaan. 


   
Valkoisia kukkivia juhannusruusuja löytyi vielä viikko sitten. 

Jasmiinit kukkivat tänä juhannuksena, yleensä niitä näkyy täällä heinäkuussa.

Omassa lapsuudessani joka kodin ovenpielessä näkyi juhannuskoivuja. Tämä kaunis näkymä on Tawast Golfin klubirakennuksen terassilta juhannuspäivänä 2018. 
Näihin kuviin ja tunnelmiin lopettelen tämänkertaisen postaukseni. Hieman haikein mielin muistelen samalla ihania kevätkauden juhlapyhiä. Nyt alkaa pitkä jakso ilman kalenteriin merkattuja juhlia. Voihan toki juhlimisen aiheita keksiä muutenkin. Synttäreitä, nimipäiviä, hääpäiviä jne on aina kiva juhlistaa porukalla ja niin on aihetta leipomiseen. Eiköhän me jotain keksitä tai kehitellä! 👍😋

5 kommenttia:

  1. Kiva kun olette saaneet viettää noin ihanan juhannuksen♥ Voileipäkakusta tulikin ihan superupea..varmasti oli lapsetkin mielissään kun saivat auttaa. Nuo on niitä hetkiä jotka muistavat aina! Harmi vaan että oli niin surkeat kelit kun on tosiaan koko kevään ja alkukesän ollut niin kaunista ja aurinkoista..vaan toisaalta on kyllä ollut kiva kun kasvit/kukat ovat saaneet kunnolla vettä, nyt voi taas helteet tulla:) Mukavaa alkavaa viikkoa♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapsille jää varmaan ihanat muistot, niin myös kaikille aikuisille! 💖 Sää on oikeastaan asennekysymys. Oli ihan jännää pelailla sateensuojien kanssa ja kipittää välillä terassin suojiin. Ainut harmi lasten mielestä, että ei voinut pelata pidempään. Sitten oli taas sisällä mukavia leikkejä. 🤗
      Vettä kyllä kaivattiin, nyt nurmikko näyttää jo vihreälle. Hienoa viikkoa sinulle myös ja lämmin kiitos kommentistasi Päde! 💖

      Poista
  2. Kuulostaa, että teillä on ollut kaikin puolin mukava, ja herkullinenkin juhannusviikonloppu. Kiva oli taas lukea tätä lämminhenkistä kerrontaa! Lapsillakin ollut mieleenpainuvat puuhat. Kyllä olisi minullekin maistunut golfkierroksen jälkeen tuollainen setti :) Vaikka oli meilläkin kyllä hyvät eväät pelinkin päälle. Kirjoitan niistä tällä viikolla, kunhan vain ehdin. Samoissa puuhissa siis ollaan taas oltu. PS. Juhannuskoivun oksat nostamme joka juhannus terassin sisääntulon pieleen. Tänä vuonna niitä tosin katseltiin enimmäkseen ikkunasta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä kiitos! Juteltiin nuorten kanssa, että oli ihan superkiva juhannus ilman mökkiä ja juhannussaunaakin. Lapsenlapset ovat tosi hyvässä iässä ja 'järjestävät' hauskaa ajanvietettä aikuisillekin. Sää meni sikäli hyvin, että aaton pienet sadekuurot keskeyttivät välillä pihapelejä, mutta eivät estäneet pelaamista. Lauantain aamiainen saatiin nauttia aurinkoisella terassilla ja golfkierroksen sää oli mitä mainioin. Suurin harmitus itselleni on tuo herkuttelu. Onhan se kivaa, mutta petollista painolle. Nyt mennään salaateilla.
      Luin eilen blogiasi ja huomaan tosiaan jotain tuttua ja samanhenkistä. Kiva kiva! Mukavaa tätä viikkoa teille!

      Poista
    2. Juuri näin :) Kiitos, ja mukavaa kesäistä viikkoa teillekin!

      Poista

Kommenttisi on aina tervetullut. Kiitän siitä!
Kaikki kommentit tulevat ensin spostiini. Sitä ei ole pakko julkaista, mikäli toivot niin. Kommenttien kautta voit lähettää myös kysymyksiä liittyen blogiini.