Ruokaohjeita

Sivut

keskiviikko 3. toukokuuta 2017

Lehtikaalia kookos-kanakeitossa

Porkkanapaloja freesataan öljyssä ja samalle pannulle lisätään lehtikaalit hetkiseksi pehmenemään.
Tänään ei ollut aikomus postata mitään, sillä tein ehkä perheemme kaikkein tavanomaisinta ruokaa eli broilerinjauhelihakeittoa. Jotain uutta ja erilaista sentään syntyi, koska löysin jääkaapista lehtikaalin, joka halusi tulla pikaisesti syödyksi. Olen kertonut aiemminkin, että lehtikaali on minulle vaikea raaka-aine ruoanlaitossa. Ostan sitä välillä sen vuoksi, että pakotan itseni kehittelemään siitä ruokaa. Tiedän sen olevan erittäin terveellinen raaka-aine. Sellaisenaan se ei maistu meille kummallekaan.

Keiton maku ei ainakaan huonontunut lehtikaalista, pikemminkin päinvastoin :)
Raaka-aineet isoon annokseen broilerinjjauhelikeittoa ( 8 - 10 annosta)

400 g kananpojan jauhelihaa
2 - 3 salottisipulia
2 kevätsipulia
2 isoa valkosipulinkynttä
2 punaista chiliä
2 porkkanaa
1 palsternakka
pari dl paprikakuutioita
1 iso kukkakaali
n. 8 dl kasvislientä (vähäsuolainen)
4 dl kookosmaitoa
2 tl kurkumaa
2 tl mango-cyrry maustetta
2 tl espanjalaista yrttimaustetta
2 tl suolaa
1 rkl kookossokeria
1/2 dl sweet chili saucea
mustapippuria
(tuoreita yrttejä, jos kotoa löytyy)

Sinivuokot kukkivat vihdoinkin muutaman lämpöisen päivän ansiosta.

Tämän päivän keiton teimme yhdessä talon Miehen kanssa. Hän sai lisäksi kunnian hoitaa "jälkipyykin" eli tiskit yms. Suurinpiirtein näin se tapahtui :))

Homma alkaa vihannesten pesemisellä ja juuresten kuorimisella.
Keittiön isoin kattila liedelle ja kasvisliemi kuumenemaan.
Porkkanoiden ja palsternakan ja chilien pilkkominen.
Kukkakaalin hienontaminen monitoimikoneen leikkurilla.
Broilerin jauhelihan ruskistus kookosrasvassa.
Pilkotut sipulit mukaan ja hetki kuullottelua.
Edelliset kiehuvaan nesteeseen kuten myös pilkottu palsternakka ja paprikat.
Hieman öljyä paistinpannulle ja hetki porkkanoiden kuullottelua.
Lehtikaalin paksut ruodot pois ja ohuempien osien pilkkominen.
Hetki lehtikaalisilpun kuullottelua paistinpannulla.

Kukkakaalimuru, porkkanat, lehtikaali, mausteet ja kookoskerma kattilaan.
Muutaman minuutin kiehuttelu, makujen tarkistaminen ja tarvittaessa suolan tms lisääminen.  
Ja eikun SYÖMÄÄN!
Valkovuokot kukkivat kuulema jo pääkaupunkiseudulla.

Lähellä oleva puro virtaa valtoimenaan. Se on kohta kesä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi on aina tervetullut. Kiitän siitä!
Kaikki kommentit tulevat ensin spostiini. Sitä ei ole pakko julkaista, mikäli toivot niin. Kommenttien kautta voit lähettää myös kysymyksiä liittyen blogiini.