Ruokaohjeita

Sivut

perjantai 12. toukokuuta 2017

Pikkupizzat Sysmän viljapihviaineksista


Välipalat ovat olleet viime viikkoina aiempaa tärkeämmässä roolissa perheessämme. Hedelmiin, smootheihin, marjoihin ja muihin ns terveellisiin pikkupurtaviin en ole kyllästynyt, mutta kaipaan päiväkahvin kanssa jotain uutta. Makeita leivonnaisia, siemennäkkäriä ja voileipää joutuu toipilaana ollessa ottamaan monta kertaa päivässä, ellei ruokailurytmi sovi yhteen lääkkeidenoton  kanssa. Tänään nyppästiin polveni haavaa kiinnittäneet 25 hakasta pois ja siitä innostuneena halusin kehitellä jääkaapista ja kuiva-ainekaapeista löytyneistä raaka-aineista jotakin hyvää suolaista.

Ensimmäsestä ostamastani pussista tein muutaman pihvin ja loput käytin sämpylätaikinaan.

Näitä oli tullut ostettua "pahan päivän varalle" ennen polvileikkausta.
Olen jo useamman viikon suunnitellut tekeväni pitkästä aikaa perunarieskoja. Eipä onnistunut, koska hiutaleita löytyi 40 g ja perunoita ei ollenkaan. Tänään ei ollut energiaa suuriin ponnistuksiin, vaan halusin pelkästään sekoitella aineet ja nostella "leipäset" pellille paistumaan. Ihan hyvälle nämä maistuivat, mutta saatan vielä kehitellä reseptiä. Postaan tämän joka tapauksessa ja itse kukin voi soveltaa ohjetta.

Aineet n. 20 pikkupizzaan tai leipäseen    
paistetaan 220 ast /n. 12-15 min (kiertoilmauunissa 200 ast)

100 g voita
1 pussi Sysmän viljapihviaineksia
40 g perunahiutaleita
1 dl maissijauhoja
250 g rahkaa
160 g valkosipulifetaa
2-3 rkl punaista pestoa (vihreää pestoa, jos et tykkää chilistä)
1,5 dl vettä/kermaa
(1 rkl kookossokeria)

Päälle juustoraastetta, tomaattia, oreganoa/basilikaa

Ohjeet

1. Lämmmitä voi hieman huoneenlämpöä pehmeämmäksi.
2. Lisää kuivat aineet ja sekoittele murumaiseksi.
3. Lisää fetakuutiot ja murustele sekaan.
4. Kaada rahka ja neste mukaan ja sekoita taikina nopeasti tasaiseksi.


5. Ota lusikalla tai sormin taikanaa ja muotoile pulliksi leivinpaperoidulle pellille.
6. Paina kolo keskelle ja paina taikina litteäksi alustalle.

Jauhotettu perunanuija toimii täydellisesti syvennyksen tekoon.
Ensimmäiseen pellilliseen tuli pelkästään juustoa. Nämä ovat toivottavasti hyviä kahvileipänä.



Tomaattiviipaleet ja tuore oregano sopivat erittäin hyvin tämän pikkusuolaisen makumaailmaan.
Aluksi paistoin yhden "koekakkaran", joka paistui kauniisti eikä levinnyt pellille. Taikina sai siis kelvata tällä kertaa sellaisenaan. Rahkan voisi korvata hyvin esim kermaviilillä. Sitä ei löytynyt tänään omasta jääkaapistani. Makuja tuli ihan riittävästi, joten suolaa, pippuria tms ei tarvinnut mielestäni lisätä taikinaan.

Pikkupizza-leipästen pohjapuoli paistui rapeaksi ja kauniin ruskeaksi kiertoilmauunin lämmössä.
Talon Mies saapui juuri kotiin ja pääsee koemaistamaan tämän päivän leipomuksiani. Jäädäänpä kuulolle!
P.S. Kahvileipänä kuulema turhan voimakas maku, mutta oluen kera "bueno".  Kumpikohan maistui golfkierroksen jälkeen ;))

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi on aina tervetullut. Kiitän siitä!
Kaikki kommentit tulevat ensin spostiini. Sitä ei ole pakko julkaista, mikäli toivot niin. Kommenttien kautta voit lähettää myös kysymyksiä liittyen blogiini.