Ruokaohjeita

Sivut

perjantai 14. heinäkuuta 2017

Homemade "Pistaasijäätelö"


Vaahterasiirapin maku sopii tähän jäätelöön mainiosti.
Mövenpickin pistaasijäätelö aidossa vohvelitötterössä oli aikoinaan jotain niin hyvää, etten edes osannut unelmoida mistään herkullisemmasta mausta. Laktoosi-intoleranssini pakotti minut minimoimaan tuon kesäherkun nautiskelun. Tänä kesänä olen kokeillut erilaisia jäätelömakuja, mutta pistaasijäätelön aitoa makua ei ole helppo saavuttaa. Tänään harjoittelin valmistamaan laktoositonta vähäsokerisempaa versiota maukkaasta jäätelöstä. Emme omista jäätelökonetta, joten ilman kondensoitua maitoa on haastavaa saada rakenteeltaan hyvää jäätelöä.  


Pähkinäseoksen valmistaminen oli helppoa ja maku jäähtymisen jälkeenkin rapea ja hyvänmakuinen. Pähkinöiden syöminen paahtamatta aiheuttaa kirvelyä suussani, koska olen niille allerginen. Hasselpähkinät ovat pahimman reaktion aiheuttajia, mutta pannulla tai uunissa paahdetut pähkinät ja mantelit ovat suurta herkkuani. Tänään lisäsin saksanpähkinöitä seokseen, koska pidän myös niiden mausta.  


Aineet pähkinäseokseen (n. 2½ dl)

½ dl kookossokeria
1 dl murskattuja pistaasipähkinöitä
1 dl murskattuja saksanpähkinöitä

Sokeria ja pähkinöitä lämmitetään kuumalla pannulla sekoitellen koko ajan. Pähkinät palavat herkästi, joten niitä ei kannata jättää paahtumaan pannulle vahtimatta. Väri ja tuoksu muuttuvat paahteiseksi muutamassa minuutissa, jolloin seos on valmista.

Mansikat raikastavat pähkinäisen jäätelön makua kesäisen mehukkaaksi.
Aineet kotitekoiseen "pistaasijäätelöön" 

2 jäätynyttä banaania paloiteltuna (n. 200 g)
2 dl kuohukermaa
½ dl glukoosisiirappia (parantaa rakennetta)
1 rkl vaniljapastaa tai muuta vaniljan makua
1½ dl paahdettua pähkinäseosta

Löysin K-kaupasta vaniljapastaa eka kertaa.


Ohjeet

1. Jauha jäätyneet banaaninpalat sauvasekoittimen tai blenderin silppurissa. (Anna lämmetä hiukan ennen silppurointia, jolloin onnistuu paremmin.)
2. Vaahdota kerma ja lisää siiihen vanilja sekä glukoosisiirappi. 
3. Yhdistä seokset ja lisää haluamasi määrä pähkinäseosta.
4. Sekoittele jäätelömassaa lusikalla alkuun n. 20 min välein. Parin tunnin jälkeen massa on sopivasti jäähtynyttä, mutta ei vielä liian kovaa. 
5. Anna jäätelön lämmetä huoneenlämmössä jonkun aikaa, jos tarjoat vasta seuraavana päivänä. Näin se on helpompi annostella jäätelökauhalla.


Kotitekoisen jäätelön rakenne ei tietenkään ole tehdasvalmisteisen tasoista ilman jäätelökonetta. Tämä annos on tehty vain ½ tunnin jäähdyttämisen jälkeen, joten oli vielä aika pehmeää. Maistui silti herkulliselle mansikoiden ja vaahterasiirappitilkan kanssa. 


Herkullista ja aurinkoista viikonloppua ihanat ihmiset, jotka muistatte ja haluatte lukea blogiani. Toivon teidän aistivan, että teen tätä suurella sydämellä juuri teille!

P.S. Vielä yksi kuva ihanaisesta jäätelöstä, joka oli kovettunut 4 tunnissa täydelliseksi. Oli helppoa kaapaista jäätelökauhalla kaunis pallo, joka maistui mansikoiden ja lämpöisen raparperipiirakan kera lähes yhtä hyvälle kuin 90-luvun Mövenpick.


Huh! Kerran vielä on pakko mainostaa tämän jälkiruoan maittavuutta. Raparperipiirakka jäätelöllä ja pähkinseoksella ilman lisämakeutta ja mansikoita oli herkullista ja riittävän makeaa. Banaani ja glukoosisiirappi makeuttivat jäätelöä riittävästi ja tulihan sitä hiukan vielä pähkinäseoksen kookossokeristakin. Jäätelönteosta tähteeksi jäänyt muruseos rouskuu mukavasti hampaissa ja antaa purutuntumaa. Jäätelö ei ollut seuraavana päivänäkään liian kovaa, mihin saattoi auttaa sekoittelu pakastumisen alkupuolella. Tätä jäätelöä teen varmasti uudelleen. Tee sinäkin, ellei banaanin mukanaolo häiritse. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi on aina tervetullut. Kiitän siitä!
Kaikki kommentit tulevat ensin spostiini. Sitä ei ole pakko julkaista, mikäli toivot niin. Kommenttien kautta voit lähettää myös kysymyksiä liittyen blogiini.