Ruokaohjeita

Sivut

perjantai 21. heinäkuuta 2017

Vihdoinkin täydellisesti onnistuneet hodarisämpylät ja patongit


Milloinkahan olen viimeksi leiponut jotakin suolaista pelkillä vehnäjauhoilla? On siitä varmaan useita vuosia, mutta pitäähän joskus maun mennä terveellisyyden edelle. Ei silti, etteivätkö kokojyväjauhoista leivottu leipä ja sämpylät olisi sekä hyvän makuisia että terveellisiä. Leivoin työssä ollessani patonkeja erilaisin täyttein aika usein ja vein niitä myös työpaikalleni kahvileiväksi. Maistuivat yleensä kaikille.

  
Aloin mieluilla eilen croisanttia tai itse tehtyä sämpylää ostamieni mansikoiden ja valkohomejuuston kanssa. Lisäksi halusin leipoa pakastimeeni jotakin vierasvaraa. Tein taikinan heti aamulla ja jätin kohoamaan jääkaappiin siksi aikaa, kun menin kuntouttamaan jalkaani Aulangon kylpylään. (jälleen kerran!) Tällä kertaa tein tosi ison annoksen, koska halusin leipoa sekä sämpylöitä että patonkeja.



Taikina 16 hodarisämpylään ja 4 patonkiin (voit puolittaa halutessasi)

9 dl vettä
2 rkl sokeria
2 pussia kuivahiivaa (tai vastaava määrä tuoretta)

n. 9 dl vehnäjauhoja
2 kananmunaa
1½ tl suolaa
n. 9 dl Speltti-jauhoja
n. 100 g voita tai vastaava määrä öljyä

(jauhojen määrää en osaa ihan tarkasti sanoa, koska lisäsin lopussa "tuntumalla")


Tällä kertaa taikinaa tuli niin paljon, että jouduin siirtämään sen taikinakulhosta sankoon loppualustuksen ajaksi. Kohoamisvaiheessa viimeistään taikina olisi kiivennyt kulhon reunojen yli. "Eihän vara venettä kaada!" ajattelin ja oikeassa olin.


Laitanpa tällä kertaa kaunistelemattoman kuvan taikinan tekemisestä. Jauhot pitkin pöytää ja kulhot sekä mittakauhat sikin sokin. Hih hih! Olen tässä harkinnut viime aikoina, että pitäisiköhän minunkin panostaa kauniisiin kuviin. Niitä olisi niin kiva ladata sivuille ja olisivat katsojille paljon miellyttävämpiä. Mutta ei, toistaiseksi mennään näillä ja pidetään alkuperäinen visio mielessä. Tarkat ohjeet ja työvaiheet sekä mielellään usein hyviä vinkkejä kokkauksen helpottamiseksi. Järjestelmäkameran hankkiminen ja opetteleminen tuntuu nyt aika vaativalle urakalle.


Ohjeet (kun teet taikinan alusta alkaen yleiskoneen taikinakulhossa)

1. Lämmitä vesi 42-asteiseksi ja lisää siiihen sokeri sekä hiiva.
2. Sekoita hieman ja jätä "käynnistymään" noin 15 minuutiksi.
3. Kun hiiva näyttää kuohuvan, aloita jauhojen lisääminen.
4. Annan koneen käydä aluksi nopeilla kierroksilla lisäten jauhoja aukon kautta.
5. Pienennä nopeutta ja lisää kananmunat, kun taikina on vielä vellimäistä.
6. Lisää loppuvaiheessa jauhoja vähitellen. (taikina saa jäädä aika pehmeäksi)
7. Lisää pehmeä voi ja suola ennen viimeisiä jauhoja.
8. Anna koneen käydä ainakin 10 min, jotta taikinaan muodostuu hyvä sitko.
9. Jätä taikina kohoamaan liinalla peitettynä lämpimään, vedottomaan paikkaan.

Taikina kohoaa riittävästi eli kaksinkertaiseksi alkuperäisestä n. 45 min


Jos omistat suurikulhoisen yleiskoneen, voit tehdä loppuvaiheenkin siinä. Itse siirsin taikinan ennen viimeisiä jauhoja sankoon ja alustin tällä kertaa lopun käsin. Muutaman minuutin alustuksen jälkeen taikina alkoi irrota nätisti muovisangon reunamilta. Huokaisin helpotuksesta, sillä en jaksa alustaa isoa taikinaa enää käsin.


Oma taikinani kohosi jääkaapissa n. 4 tuntia ja oli jäähtynyt kohoten kuitenkin hyvin. Otin taikinan huoneenlämpöön hyvissä ajoin ennen leipomisen aloittamista. Ensimmäiseksi leivoin hodarisämpylät. Kaulitsin ne levyksi samaan tapaan kuin patongit. Taittamiseen sain vinkin suosikkiblogistani. (viimeistä murua myöten = VMM) Olin kiitollinen ohjeesta ja tyytyväinen lopputulokseen.


Vielä vähän ohjeita hodarisämpylöiden leipomiseen (käytä jauhoja tarpeen mukaan leivinalustalla)

1. Jaa taikina osiin ja kaulitse jokainen vuorollaan levyksi.
2. Taita pitkät sivut keskelle ja pyöritä sämpyläksi.
3. Pyöritä vähän jauhotetulla alustalla tasaiseksi ja nosta pellille.
4. Anna kohota vielä 45 min liinan alla.
5. Voitele vähän vatkatulla kananmunalla ja ripottele pinnalle siemeniä. (sesam tms)
6. Paistaa 200 ast / noin 10 min (oman uunin tehojen mukaan, seuraile)


Voiteluun voi laittaa kananmunan lisäksi 2 rkl tummaa sokeria ja 1 rkl vettä. (Vinkki VMM-blogi) 
 Ensimmäisen pellillisen sämpylät jäivät vaaleammiksi kuin toisen. Molemmat ovat kuitenkin kypsiä sisältä.


Patonkeja varten tein aluksi maustevoin, jota levitin kaulitun taikinan pinnalle.


Aineet maustevoihin (riittää 4 patonkiin)

50 g pehmeää voita
2-3 tl kuivattuja yrttejä (oregano, basilika, korianteri jne.)
½ tl suolaa
2-3 raastettua valkosipulin kynttä

Sekoita aineet keskenään tasaiseksi seokseksi ja levitä patongeille.


Kohota patonkeja liinan alla n. 45 min ja paista n. 190 ast / n. 18-20 min



Me herkuttelimme tänään valkosipulille tuoksuvalla lämpöisellä patongilla. Luulen malttavani mieleni ja odotan saavani aamulla valkohomejuusto-mansikka-balsamico-hodaria talon Miehen tekemällä aamiaisella. Sämpylät ovat tuoreita ja pehmeitä vielä aamullakin. Suurimman osan pakastan ja niitä sulatellaan ja lämmitellään tarpeen mukaan. Taidanpa tehdä toisenkin kerran, sillä ainakin patonki oli tosi onnistunutta.

Tämä kuva on näpätty eilen.
Ensi viikolle on vihdoin ja viimein luvassa lämpöä ja aurinkoa. Kunpa se pitäisikin!
Kesä on jo pitkällä, mutta onneksi horsmat eivät ole kukkineet vielä latvaan saakka.

Kuulin muutama vuosi sitten ihanan jutun siskoni Eila-ystävältä. Perheen tytöt olivat kyselleet, että joko se koulu pian alkaa ja kesäloma loppuu. Äiti oli opastanut, että koulu alkaa vasta sitten, kun horsmat ovat kukkineet latvaan saakka. Kannattaa seurailla horsmien kukintaa ihan mielenkiinnosta, vaikka ei enää kouluun tarvitsekaan syksyllä lähteä.

Tämä kuva on otettu pari viikkoa sitten.
Tarina ei kerro sitäkään, josko tytöt malttamattomina olisivat halunneetkin koulun alkavan. Toisaalta horsmien kukinta riippuu aika monesta seikasta; kasvaako auringon puolella ja missä päin Suomea asustellaan. Suomi on pitkä maa :))

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi on aina tervetullut. Kiitän siitä!
Kaikki kommentit tulevat ensin spostiini. Sitä ei ole pakko julkaista, mikäli toivot niin. Kommenttien kautta voit lähettää myös kysymyksiä liittyen blogiini.