Ruokaohjeita

Sivut

maanantai 3. heinäkuuta 2017

Kuohkeaa maa-artisokkakeittoa

Rapeaksi pistaasiöljyssä paahtuneet kauraleipä ja kemiön limppu kruunasivat makuelämyksen.
Sattuipas samalle päivälle paljon menoja ja melkoiset syömingit. Tarkoitus oli syödä lounaaksi keittoa, päivälliseksi salaattia ja kevyttä iltapalaa eli grillattua mangoa ja broileria. Ihan jotain kevyttä vaan, että jaksaa liikkua ja treenata ahkerasti. Kuinkahan taas kerran kävikään? 


Juhannukseksi hankitut maa-artisokat olivat lähes istutuskunnossa. Meillä ei ole kasvimaata, mihin ne laittaa eikä edes multaa istutettavaksi ruukkuun. Pikkusisareni ehdotti sitä vaihtoehtoa, kun kerroin ongelmastani. Houkuttaa kyllä kokeilla joku kerta. Olisihan se ihanaa kaivella omalta pihalta tai terassiruukusta itsekasvattamaa maa-artisokkaa. Sinnikkäästi pysyin kuitenkin suunnitelmassani tehdä näistä keittoa.


Näitä mukuloita on välillä haasteellista kuoria muhkuraisuutensa johdosta, joten olen opetellut helpomman tavan. Leikkelen tummuneet osat pois ja harjaan karkealla harjalla tai perunahanskalla puhtaaksi. Maa-artisokka tummuu helposti, joten laitan ne välittömästi puhdistuksen jälkeen kylmään veteen, joka estää tummumisen.

Purjot ja maa-artisokat voi kuullotella samaan aikaan teflonkasarissa.
Aineet maa-artisokkakeittoon 4 hengelle

500 g maa-artisokkia
pätkä purjoa tai muuta sipulia
1 rkl voita tai öljyä kuullottamiseen
1 dl valkoviiniä (tai vettä)
3-4 dl kasvislientä (+ 1 tl suolaa, jos liemi on suolatonta)
2 dl kuohukermaa
(2 kpl kananmunan keltuaisia)

Päälle ja koristeluun
murskattuja pistaasipähkinöitä
pistaasipähkinäöljyä
lehtipersiljaa (tai muita yrttejä) jos kotoa sattuu löytymään


Ohjeet 

1. Puhdista ja paloittele pestyt juurekset.
2. Silppua sipulit ja kuullota ne sekä maa-artisokat kasarissa voissa tai öljyssä.
3. Lisää  valkoviini ja anna kiehua muutama minuutti.
4. Lisää kasvisliemi ja anna juuresten pehmetä  keskilämmöllä kannen alla. Nestettä haihtuu runsaasti ilman kantta. Tällä kertaa piti keitellä noin ½ tuntia, ennen kuin olivat soseutuskypsiä. 
5. Kaada seos blenderiin ja sekoita tasaiseksi soseeksi. Onnistuu myös sauvasekoittimella tai sihdin läpi painelemalla. 
6. Lisää mukaan kuuma kerma, anna koneen käydä ja lisää keltuaiset.




Olin tarvinnut aiemmin kananmunan valkuaisia leivontaani, joten jääkaapissamme oli sopivasti keltuaisia. (säilyy pari vrk jääkaapissa) Tähän keittoon ne eivät ole välttämättömiä, mutta taisivat auttaa erittäin kuohkean ja hyvänmakuisen keiton onnistumisessa. Lusikoin lounaskeittoani tyytyväisenä, tosin vain itseni seurassa. Yleensä ruoka ei maistu läheskään yhtä hyvälle yksin kuin hyvässä seurassa nautittuna. Kuinka ollakaan, talon Mies oli golfkierroksellaan. 


Yllättävintä, että keiton kuohkeus oli säilynyt ja maku jopa parantunut muutaman tunnin jälkeen. Totesin asian keittoa iltapäivällä talon Miehelle lämmittäessäni. Teki mieli vielä maistaa itsekin ja varmistaa makujen maittavuus.

Pistaasipähkinät ja pistaasiöljy tykkäsivät maa-artisokan seurasta ja antoivat hienon makulisän keittoon.


Hyvä ruoka ja kaunis luonto; siinäpä harmaan arjen ja väliin pyhänkin ilonaiheet :))


Eilen oli avointen puutarhojen päivä. Kävin kylpyläreissullani ihailemassa matkan varrelta löytynyttä puutarhaa. Ihanaa, kun tällaisia päiviä järjestetään. Kantolan siirtolapuutarhaan olisin tutustunut mielelläni, mutta rankan vesijumpan päälle en luottanut jalkojeni jaksavan ja kantavan enää pidemmille kävelyretkille. 


Tämä kuva on napattu viime keväänä siirtolapuutarhasta, jonne ystävämme olivat kutsuneet meidät ihailemaan valtavan upeaa omenapuiden kukintaa. Kaunista!


P.S. Tässä vielä kuvat päivän muista annoksista. Salaatin ohjeen löydät alla olevasta linkistä. Me käytettiin pohjana varhaiskaalia ja lisänä granaattiomenan siemeniä. Kastike Saaran ohjeilla tosiaan kruunasi salaatin. Meillä käytettiin hieman murskattuja fenkolinsiemeniä. Nam nam ja maiskis maiskis! Kiitos oivasta ohjeesta!


Löysin kaupasta näin ihania pieniä fenkoleita, joissa oli vielä vihreät hyvänmakuiset versot jäljellä.

Eikä tässä vielä kaikki. Lisänä oli paketillinen grillattua Haloum-juustoa. Se on loistavaa grillattuna.
Näinhän siinä kävi ;)) Broilerin sisäfileet maistuivat tuoreesta mangosta lohkottujen hedelmien kanssa liiankin maukkaille. Teemme tätä varmaan uudelleen ja postaan sitten ohjeen. Omatekemä marinadi on avain herkulliseen lopputulokseen. Kylläpä oli mukavaa, kun ei tarvinnut enää nukkumaan mennessä haikailla iltapalaa. Oli ihan pakko katsoa Netflixistä elokuva, jotta maha ehti hieman laskeutua ennen maatemenoa. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi on aina tervetullut. Kiitän siitä!
Kaikki kommentit tulevat ensin spostiini. Sitä ei ole pakko julkaista, mikäli toivot niin. Kommenttien kautta voit lähettää myös kysymyksiä liittyen blogiini.