Ruokaohjeita

Sivut

keskiviikko 15. maaliskuuta 2017

Helppo ja herkullinen kalaruoka



On päiviä, jolloin ei löydy intoa eikä aikaa panostaa ruokaan. Eineksiin ei tarvitse turvautua, jos jääkaapista löytyy jotakin tuoretta. Salaatit, vihannekset, nyhtökaura, härkis ja juustot ovat pelastaneet ruokailuhetkemme monta kertaa. Pakasteista vihannekset ja kotimaiset marjat löytävät useimmin tiensä ruokapöytäämme. 

Ruokailuun, kuten moneen muuhunkin asiaan sopii sanonta; "Kohtuudella kaikkea!"
Herkuttelua ei voi jatkaa loputtomiin ja liian terveellinen ruokavalio alkaa maistua ennen pitkää "puulta". Lapsuudessani ei ollut mitään mahdollisuutta valikoida syömisiään. Syötiin sitä, mitä pöytään oli laitettu. Tai sitten oltiin syömättä. 

Eilen oli kiirettä ja monta eri tapahtumaa. Onneksi puolikas nieriää, homejuusto, porkkanoita, parsakaalia, pari palsternakkaa ja pätkä purjoa pelastivat pulasta. Näistä aineksista valmistui valkosipulin ja kerman avulla ihan herkullinen lounas.


Aineet

400 g nieriää (melkein kuin kirjolohi)
kimpale Aurajuustoa
rouhaisu merisuolaa
pippuria

2 palsternakkaa
4 porkkanaa
pätkä purjoa
2 dl ruokakermaa
2 - 3 valkosipulinkynttä
1 tl suolaa

nippu parsakaalin kukintoja
ripaus suolaa

Ohjeet

Laita uuni kuumenemaan n. 175 asteeseen.
Ota kalafile huoneenlämpöön.

Kuori ja paloittele juurekset.
Siirrä paloitellut juurekset uunivuokaan.
Lisää suola ja pilkotut valkosipulit.(jos pidät mausta)
Kaada kerma vuokaan ja siirrä se uuniin keskilämmölle.
Jätä uuniin n. 40 minuutiksi. (tarkkaile kypsyyttä)


Nypi ruodot pois kalafileestä. (D-leikatusta on nypitty kaikki ruodot pois.)
Pyyhi file kuivaksi talouspaperilla ja siirrä se uunivuokaan nahkapuoli alaspäin.
Lisää suola ja pippuri sekä murenna juusto kalan pinnalle.
Laita kalavuoka uuniin ja anna olla 175 asteessa n. 20 -30 min
Kypsennä parsat joko mikrossa tai liedellä tilkassa kiehuvaa vettä, johon on lisätty hieman suolaa. Keitä vain pari minuuttia, kaada vesi pois ja jätä hetkeksi kattilaan.

Remouladekastike sopii mukavasti kalan kylkeen, mutta maistuu ilmankin.

Hyvää ruokahalua!

P.S. Nyt elämme jännittäviä aikoja....uunista leijailee hapanleivän tuoksu. Vielä puoli tuntia ja "kolmen päivän leipomisurakka" palkitsee tai panee yrittämään uudelleen!
Postaan huomenna leivän tarinan kokonaan ja kuvineen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi on aina tervetullut. Kiitän siitä!
Kaikki kommentit tulevat ensin spostiini. Sitä ei ole pakko julkaista, mikäli toivot niin. Kommenttien kautta voit lähettää myös kysymyksiä liittyen blogiini.