Ruokaohjeita

Sivut

tiistai 7. maaliskuuta 2017

Nostalgiset Bebe-leivokset



IHANAA NAISTENPÄIVÄÄ KAIKILLE!

Sain pikkusiskoltani muutama viikko sitten tuliaiseksi 12 kpl hurmaavia vaaleanpunaisia silikonivuokia. Päätin jo silloin leipoa ensimmäisen kerran elämässäni Bebejä lähitulevaisuudessa. Naistenpäivä on mielestäni oikein hyvä tilaisuus tehdä aikomuksestani totta.

Lapsuudessani oli tapana. että naapurit ja sukulaiset toivat "rotinoita" eli "saunaruokia" perheelle pienokaisen syntymän jälkeen.
Olin ensimmäisellä luokalla, kun pikkusiskoni syntyi maaliskuun alussa. Isän puolen sukulaisten tuomat herkkuleivonnaiset tekivät lähtemättömän vaikutuksen. Olin varma, ettei mitään niin ihanaa syötävää voi tulla uudelleen vastaan.

Yllätys oli suuri, kun etsin reseptiä bebe-leivoksiin. Luin Kinuskikissan blogista, että nämä ovat olleet klassikkoleivonnaisia jo kauan.
Muistelin meille tuotujen herkkujen olleen suurempikokoisia, mutta ehkä ne lapsen mielessä tuntuivat isommille. Nyt uskon tämän pitkään mieltäni vaivanneen makumysteerin ratkenneen. Tällaisella ohjeella (Kinuskikissan ohjetta hieman mukaellen) bebe-leivos syntyy. Ostin laivalta hyvänmakuista ja kauniissa pullossa olevaa vadelma-valkosuklaa likööriä ja halusin käyttää sitä näihin leivoksiin.
Huom! Jätäthän liköörin pois, jos tarjoat bebejä myös lapsille! 



Aineet n. 15 bebe-leivokseen (puolet alkuper. ohjeesta) Paistet. 175 ast. / n. 10 min

100 g voita
0,7 dl sokeria
1/2 kananmunaa (keltuainen+vähän valkuaista)
2,25 dl vehnäjauhoja (kakkuvehnäjauhot ovat hyviä)

Vaniljakreemijauhe

2 rkl sokeria (vähän vajaa)
2 tl perunajauhoja
0,8 dl kuohukermaa
1 keltuainen
85 g voita
1 tl vaniljasokeria
(1 rkl vadelma-valkosuklaa likööriä)

Kuorrute

n. 2 dl tomusokeria
n. 2 rkl vettä (laitoin 2-3 rkl likööriä, koska nämä olivat vain aikuisille)
muutama tippa punaista (tai vaaleanpunaista) elintarvikeväriä
nonparelleja

Vatkaa voi ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Sekoita vatkaimella joukkoon kananmuna ja lopuksi vehnäjauhot kahdessa osassa.
Voitele leivosvuoat (jos ne on metalliset)
Pyörittele taikina vehnäjauhotetulla pöydällä pötkyläksi ja leikkaa 15 osaan.
Muotoile ja painele taikina vuokien pohjalle ja reunoille.
(Älä jätä pohjaa jää liian paksuksi, koska kohoaa uunissa.)

Tein yhden beben kaksinkertaiseen, paperiseen muffinsivuokaan. Tuli hieman muita suurempi, mutta muuten onnistui mainiosti.


Laita vuoat pellille ja paista uunin keskimmäisellä tasolla 175 ast / n. 10 min. Seuraa etteivät yläreunat pääse paistumaan liikaa.


Irrota leivonnaiset vuoistaan hieman jäähtyneinä mutta vielä lämpiminä. Ne ovat  helposti murtuvia.
Kannattaa harjoitella tätä esim cocktailtikun avulla. Tämä työvaihe on leivonnaisten vaativin urakka, mutta silikoni-,/paperivuoista helppo "kopauttaa" kevyesti kämmentä vasten. 

Vaniljakreemitäytteen valmistaminen

Sekoita kattilassa sokeri, perunajauhot, kuohukerma ja keltuainen.
Kuumenna seos keskilämmöllä koko ajan vispilällä sekoitellen.
Seos alkaa saostua lämmetessään ja pulpahdettua muutaman kerran voit ottaa pois liedeltä ja viedä jäähtymään.

Vatkaa kreemiin tuleva voi vaaleaksi vaahdoksi ja lisää siihen vaniljasokeri (ja halutessasi 1 rkl likööriä).
Yhdistä täysin jäähtyneet vaahdot keskenään ja täytä leivospohjat seoksella.
Tasoita leivonnaisten pinta ja siirrä jääkaappiin kovettumaan.


Valmista kuorrute sekoittamalla vesi (tai likööri) ja tomusokeri huolellisesti keskenään. Lisää elintarvikeväriä varovaisesti tipoittain, jotta saat oikeanvärisen lopputuloksen.

Levitä kuorrute jäähtyneiden leivonnaisten pintaan ja lisää koristeet vikkelästi. Pinta kovenee aika nopeasti.


Tämä herkku on aika makeaa ja maistuu parhaiten kahvileipänä. Ehkä teen uudelleen viimeistään seuraavana naistenpäivänä.

2 kommenttia:

  1. Näyttävät ja varmaan myös maistuvat mahtavalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos!! Kehu lämmittää aina :)))
      Urakka ei ollut liian työläs, koska tein pohjat edellisenä iltana valmiiksi.
      Maistuivat todellakin mahtavalle kahvin kanssa. Likööri ei ainakaan pilannut bebejä!
      Vielä on muutama pakkasessa.Tervetuloa kaffelle!

      Poista

Kommenttisi on aina tervetullut. Kiitän siitä!
Kaikki kommentit tulevat ensin spostiini. Sitä ei ole pakko julkaista, mikäli toivot niin. Kommenttien kautta voit lähettää myös kysymyksiä liittyen blogiini.