Ruokaohjeita

Sivut

tiistai 28. maaliskuuta 2017

Moussakan makumaailmaa




Ihastuin suunnattomasti moussakan makuun maistaessani sitä ensimmäisen kerran Göteborgissa kreikkalaisessa ravintolassa parikymmentä vuotta sitten. Moussaka on edelleen yksi lempiruoistani, mutta nauta-possu jauhelihan tilalle olen laittanut sekä broilerin jauhelihaa että nyhtökauraa. Tänään mennään broilerin jauhelihalla! 

K-ruoka lehdestä löysin italialaisen vastaavan munakoisovuoan ohjeen. Ruoka on nimeltään Melanzane ja sisältää mozzarella-juustoa, mutta ei ollenkaan lihaa. 

Intialaisen aterian jäljiltä jäi jääkaappiimme puolikas bataattia, joka oli aikomus ujuttaa ruokaan. Mutta kuinkas sitten kävikään?

Moussaka muuttuu "boussakaksi" eli bataattivuoaksi moussakan mausteilla ja oluthiivahiutaleilla.

Aineet tomaatti broilerin jauheliha kastikkeeseen
(mausteita on paljon, mutta omilla lempimausteilla syntyy paras lopputulos)

1 rkl öljyä
400 g broilerin jauhelihaa

1 rkl öljyä
1 purjo
5 valkosipulin kynttä pilkottuna
4 kaltattua tomaattia pilkottuna
1 dl tomaattipyrettä
5 dl vettä
2 tl kasvisliemijauhetta(luomu)
1 tl suolaa
2 tl mango-curry maustetta
1 tl jamaikan jerk maustetta
2 chiliä (tai vast määrä Spiracha chili saucea)
2 rkl punaista pestoa
1 dl tuoreyrttejä (basilika, oregano tms)
2 rkl Teriyaki
 / balsamiviinietikkaa
1-2 dl juustoraastetta vuoan pinnalle

Teko-ohjeet bataattivuokaan

Ruskista ensimmäiseksi jauheliha kuumalla pannulla.
Lisää 1 rkl öljyä ja sipulit.
Kuullottele miedommalla lämmöllä.
Lisää muut aineet pannulle.
Anna kiehua 10 - 20 min hiljalleen poristen.

Lisää kastikkeen sekaan rasia tuorejuustoa tai 2 dl kermaa, jolloin saat pehmeämmän maun.
Kastike riittää sekä bataattivuokaan että moussakaan.

Näin tehdään bataattivuoka

Annostele hieman tomaattikastiketta uunivuoan pohjalle.
Lisää kerros viipaloituja bataatteja ja juustoa. (fetaa, parmesania tms.)
Toista kerrokset.
Päällimmäiseksi tulee vielä kastiketta,
Pinnalle 1/2 dl oluthiivahiutaleita (jos kaapistasi löytyy) ja juustoraastetta maun mukaan.

Paista vuokaa 200 ast lämmössä n. 40 min.
Tarkkaile vuoan pintaa ettei ruoka pääse palamaan. (peitä tarvittaessa foliolla)
Herkuttele tuoreen tomaatin tai perussalaatin kanssa!


****************************************************************************

Moussakan teko vie enemmän aikaa ja vaatii enemmän työvaiheita.

Aineet moussakaan

muutama dl tomaatti-broilerin jauheliha kastiketta
2 keskikokoista munakoisoa
1 keskikokoinen kesäkurpitsa
suolaa kasvisten "itkettämiseen"
250 g mozzarellajuustoa 
juustoraastetta pinnalle

Viipaloi munakoisot ja kesäkurpitsa.
Asettele viipaleet vierekkäin alustalle.
Rouhi karkeaa merisuolaa (tai ripottele muuta suolaa) viipaleiden pinnalle.

Munakoisoviipaleiden pinta alkaa "hikoilla" parissakymmenessä minuutissa reippaasti.
Pyyhi pinnalle kertyneet vesipisarat talouspyyhkellä ja "itketä" myös toinen puoli.
Vihanneksiin jää suolaa, joten huomioi se lisätessäsi suolaa vuokaan / kastikkeeseen.
Tee samoin kesäkurpitsaviipaleille halutessasi. 

Asettele viipaleet vierekkäin öljytylle uunipellille ja roiski öljyä viipaleiden pinnalle.



Käännä viipaleita välillä. (ei välttämätöntä)

Kokoa moussakavuoka laittamalla kastiketta pohjalle, sitten vihanneksia ja juustoa. 
Toista kierroksia ja ripottele pinnalle juustoraastetta.


Paista 200 ast lämmössä reilu puoli tuntia.
Anna vetäytyä folion alla kymmenisen minuuttia ennen ruokailua.

Vuoat paistuivat sulassa sovussa kiertoilmauunissa ja olivat valmiita samaan aikaan. Moussakan raaka-aineet olivat jo kypsiä, joten tarvitsi pienemmän paistoajan.

Vaikea päättää, kumpi vuoka oli parempaa! Ehkä bataattivuoka valloitti uudenlaisella makumaailmallaan :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi on aina tervetullut. Kiitän siitä!
Kaikki kommentit tulevat ensin spostiini. Sitä ei ole pakko julkaista, mikäli toivot niin. Kommenttien kautta voit lähettää myös kysymyksiä liittyen blogiini.