Ruokaohjeita

Sivut

torstai 2. maaliskuuta 2017

Nyhtökaurapihvit tattikastikkeella




Äskettäin kuulin uudesta tutkimuksesta koskien kasvisten ja hedelmien syöntiä. Puoli kiloa päivässä ei ole enää riittävä määrä huippuyliopiston tutkimuksen mukaan. Trendit ruokasuosituksissa tulevat ja menevät, mutta kasvisten syöntiin olen itsekin kiinnittänyt viime vuosina aiempaa enemmän huomiota. 600 - 700 g kasviksia ja hedelmiä päivittäin olisi kuulema ihanteellista, yli 800 g päiväannoksella eivät terveysvaikutukset enää suoranaisesti tutkimuksen mukaan lisäänny. 

Tämän päivän salaatti oli tavallista runsaampi. Perusainesten lisäksi oli
salaattisiemeniä, fetaa, mustapapuja, hillottua punasipulia ja makeaa chilikastiketta.
Lapsena marjojen, sienien ja juuresten syönti kuului luontevana osana ruokailuun. Maalaistalon tytölle marjat löytyivät pihapiiristä. Porkkanoita, nauriita ja lantunpalasia syötiin pitkälle alkutalveen. Lantturivien ja porkkanapenkkien kitkeminen ei aina tuntunut mukavalle, silti juurekset maistuivat yleensä hyville.

Nyhtökauraa saa K-kaupastamme perjantaisin, kun menee ostoksille aamusta. Olen ehtinyt tehdä monenlaista ruokaa kaikista kolmesta mausta, mutta pihvejä vasta nyt. Löysin muutama viikko sitten mielenkiintoisen ohjeen (Kotivinkki) ja hieman alkuperäistä reseptiä muutellen paistoin maukasta syötävää.


Aineet

1 rkl öljyä (avocadoöljy on hyvä)
1 parsakaalin nuput
1 isohko purjo
(chiliä)
1 pkt nyhtökauraa (Kafferlime tai nude)
200 g pakasteherneitä
1/2 ruukkua basilikaa
1 kananmuna
1 rkl vehnäjauhoja
1 limen mehu
1 rkl kasvisliemijauhetta (luomu, vähäsuolainen)
1/2 tl suolaa
1/2 tl mustapippuria
(1/2 dl kuohukermaa)

Kuullota purjo öljyssä, lisää sitten parsakaalit ja herneet sekä hieman vettä.
Anna pehmetä hieman samalla kun pilkot nyhtökauran pienemmiksi paloiksi.
Soseuta sitten kaikki aineet massaksi (yleiskoneessa tulee tasainen massa) ja lisää chiliä, pippuria ym oman makusi mukaan. 
Paista taikinasta keskilämmöllä suurehkoja pihvejä öljy-voiseoksessa joko valurauta- tai teflonpannulla n. 5 min/puoli. Pihvit voi paistaa myös uunissa 200 ast / n. 20 min.


Sienien kerääminen on ollut vuosikausia mieluinen harrastus sekä minulle että välillä myös miehelleni. Toissa kesä oli "tattikesä" ja viime syksynä saimme todella runsaasti kantarelleja ja jonkin verran suppilovahveroita. Kuivatut tatit säilyvät hyvinä pitkään joten uskallan suositella kuivurikäsittelyä tattisaaliille! 


Laitoin jo aamulla runsaan kourallisen kuivattuja tatteja likoamaan kuumaan veteen. Tattikastikeeseen tuli sienten lisäksi voita, sipulia, vehnäjauhoja, liotusvettä ja kuohukermaa. Makua oli tateissa runsaasti, joten pelkkä suola ja rouhaisu pippuria riitti lisämauksi.

Lisukkeeksi pihvien kanssa sopii puolukkasurvos, kvinoa-annos ja sienikastike. Tänään tuli suositusten mukainen annos kasviksia jo lounaalla. Ja hyvää oli!

Taas tuli Lahden MM-kisoista mitali Suomeen! Onnittelut Suomen ihanan iloisille naishiihtäjille Aikulle, Kaisalle, Lauralle ja Kristalle pronssista!

2 kommenttia:

  1. Ensinnäkin kiitokset tästä hienosta blogista, josta on helppo ammentaa ideoita omaankin ruoanlaittoon! Toiseksi esitän pyynnön. Perheemme osti juuri elämänsä ensimmäisen paketin nyhtökauraa. Mikä olisi mielestäsi paras ensimmäinen nyhtisresepti, jota olisi kiva ja helppo kokeilla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ihanasta kommentista! Onpa kiva kuulla, että tästä on iloa / hyötyä muillekin kuin itselleni!
      Tein itse ensimmäisestä (Nude) nyhtökaurapaketista pitaleipien täytettä. Lisäsin muistaakseni pannulle sipulien lisäksi paprikaa ja tietenkin tuorejuustoa. Nyhtökaurat kannattaa pilkkoa ennen paistinpannulle lisäämistä. Suositukseni on, että ensimmäinen ruoka olisi helppotekoinen, jotta oppii tuntemaan nyhtökauran rakennetta. Hyvää makua ei mielestäni saa ilman mausteita ja lempijuustoa. Pastakastike, lasagne, makaronilaatikko yms. toimivat nyhtökauralla moitteettomasti, joten uskallan suositella.
      Tämän päivän vohveliresepti toimisi varmaan myös, jos perheellänne on tapana tehdä vohveleita.
      Olisipa kiva kuulla, mihin päädyitte ja miellyttikö maku. Rennolla otteella, lempimausteilla ja seikkailumielellä onnistuu varmasti!

      Poista

Kommenttisi on aina tervetullut. Kiitän siitä!
Kaikki kommentit tulevat ensin spostiini. Sitä ei ole pakko julkaista, mikäli toivot niin. Kommenttien kautta voit lähettää myös kysymyksiä liittyen blogiini.