Ruokaohjeita

Sivut

maanantai 27. maaliskuuta 2017

Kiireisen kokin uunilohta


Kaprikset ja palsternakkakukat ovat sekä koristeina että tarkoitettu syötäviksi. 

Uskokaa tai älkää, tämä herkullinen lohiruoka oli valmiina lautasella 45 min kotiin saapumisen jälkeen. Aikomuksemme savustaa lohifile ei toteutunut, vaan piti kehitellä jotain nopeampaa. Sattui samalle sunnuntaille niin monta menoa peräjälkeen. Vihreä ruoka-annos kesäaikaan siirtymisen kunniaksi onnistui hyvin.

Aineet

n. 500 g lohifile
rouhaisu merisuolaa
mustapippuria   

Kuumenna uuni 225 ast.
Siirrä lohifile nahkapuoli alaspäin reilun kokoiseen uunivuokaan.
Leikkaa halutessasi vatsan valk rasva pois.

Paloittele juurekset/vihannekset sillä välin kun lohen kypsyminen alkaa uunissa.
Kannattaa valita nopeasti kypsyviä juureksia.

1 pienehkö kesäkurpitsa
1 aika kookkaan parsakaalin kukinnot
1 palsternakka (n.100 g)
nippu kevätsipulia
(avocado)öljyä juuresten pintaan
n. 1 tl suolaa juureksille 

Asettele vihannekset samaan vuokaan kalafileen kanssa ja laita takaisin uuniin.
Pudota uunin lämpötila 200 ast


Mausta juurekset ja kalafile valmiilla maustetulla ruokakermalla tai tee itse kastike.
Hyvä kastike syntyy esim yhdistämällä
* rasia tuorejuustoa (kylmäsavulohi on hyvä) 
* purkki kermaviiliä
* 1 rkl sweet thai chilikastike
* tuoretta pinaattia ja rucolaa n. 1/2 l
* sitruunamehua, sitruunapippuria
* ripaus suolaa
(halutessasi 1 pilkottu valkosipulinkynsi) 


Kaikki aineet sekaisin korkeaan kulhoon ja sauvasekoittimella sileäksi.


Kaada kastike/maustettu kerma vuokaan ja jatka paistamista n. 20-30 min.
Käännä parsakaalin kukintoja välillä, jos näyttävät ruskistuvan liikaa.


 
Hiihdettiin ehkä viimeiset 9 km näillä lumilla Ahveniston moottoriradalla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi on aina tervetullut. Kiitän siitä!
Kaikki kommentit tulevat ensin spostiini. Sitä ei ole pakko julkaista, mikäli toivot niin. Kommenttien kautta voit lähettää myös kysymyksiä liittyen blogiini.