Ruokaohjeita

Sivut

lauantai 12. elokuuta 2017

Gluteeniton Tarte tatin luumupiiras


Haaveilin jo kolme vuotta sitten leipovani Tarte tatin luumupiiraan itse kasvatetuista luumuista. Aina ei käy kuin haaveillaan! Syystä tai toisesta uuden kotimme pihaan istutettu luumupuu ei suostunut tekemään ainuttakaan kukkaa tänä keväänä. Ei niitä tosin näkynyt vuosi sittenkään. Nyt puu on saanut kasvaa jo kolme kesää. Tämä on meidän perheen ensimmäinen luumupuu, joten hyvät neuvot olisivat tarpeen.


Lehtiä ja oksia on runsaasti. Pituutta sekä leveyttä on tullut paljon lisää. Tänä keväänä puun huolto jäi tekemättä, joten syystoimenpiteet pitää tehdä huolella. Alussa yritimme löytää netistä ohjeita luumupuun kasvattamiseen, mutta tämä lajike näyttää elävän omaa elämäänsä. Samaan aikaan istutettu omenapuukaan ei tehnyt yhtään omenaa, vaikka vuosi sitten saimme herkutella muutamalla itsekasvatetulla omenalla. Molempia saa toki kaupasta, mutta itsekasvatettu on aina itsekasvatettu. Ehkäpä kukat tippuivat maahan sateisen alkukesän johdosta tai pölyttäjät puuttuivat.


Maukkaat isot luumut olivat unohtua jääkaappiin, mutta tämän aamun jääkaapin inventaariossa löysin 6 hyvässä kunnossa olevaa kauniin sinipunaista luumua. Siitä se ajatus sitten syntyikin vesijumppaan lähtöä odotellessa. Tarte tatin piiraan omenaversio on tuttu entisestään ja löysin ohjeenkin Leenan reseptikirjasta. 
Valurautapannuni on hieman pieni ainemääriin nähden, joten leivoin samalla kertaa pienen omenaversion valurautaiseen blinipannuuni.
Klikkaa Hans Välimäen ohjetta, jos iski mielihalu pyöräyttää tätä nopeaa herkkua.

Tarte tatin omenapiiras Hans Välimäen ohjein


Gluteenittomaan taikinaan tarvittavat aineet Tarte tatin piirakkaan

100 g voita
3 dl gluteenittomia kaurajauhoja
1 dl tomusokeria
1 kananmuna

Ohjeet taikinaan

1. Nypi voipalat, kaurajauhot ja tomusokeri murumaiseksi.
2. Lisää nopsasti kananmuna edellisin. Älä vatkaa, sekoita vaan tasaiseksi.


Valurautapannun pohjalle tulee

n. 50 g voita
1 dl fariinisokeria
5 - 6 luumua puolitettuna
(1 dl hasselpähkinärouhetta omassa piiraassani)

Ohjeet

1. Pese ja puolita luumut, poista kivet. (tee viilto keskelle pystysuuntaan ja pyöräytä ympäri. Poista luumun kivi toisesta puolikkaasta)
2. Paloittele voi ja lisää fariinisokeri valurautapannulle. Kuumenna.
3. Kun aineet ovat karamellisoituneet, lisää halutessasi pähkinäseos.
4. Asettele luumut haluamaasi muotoon pannulle ja jätä kuumalle liedelle.



5. Annostele lusikalla taikinaa hedelmien pinnalle tasaiseksi kerrokseksi.
6. Paista piiras 180 - 200 ast / 25 - 35 min uunin alimmalla tasolla. 
Peitä piiras puolivälissä leivinpaperilla, jos pinta näyttää ruskistuvan liikaa!

Tein vuosia sitten samaa piirasta syksyisin omenilla ja taikinan vehnäjauhoilla. Taikina oli napakampaa ja kaulitsin sen vehnäjauhojen avulla ja nostin pannulle. Tämänpäiväinen oli huomattavasti helpompi tapa ja kaurajuhot sopivat tähän hyvin.


7. Nyt seuraa piiraan jännittävin vaihe!! Piiras täytyy saada pannulta lautaselle ilman palovammoja. 
8. Aseta iso lautanen pannun päälle ja pyöräytä pannulappujen avulla paistinpannu ympäri. Piiraan pitäisi pudota nätisti lautaselle. (Itselläni oli tänään varmuuden vuoksi vanhat nahkahanskat käsissä, ettei kuuma rasva roisku sormille. Ei roiskunut ollenkaan)



Pakkohan näitä oli päästä heti kuumana maistamaan ja vertailemaan. Tänään en halunnut laittaa mausteita (kanelia, vaniljaa), koska tarjotessani vaniljajäätelön / maustetun kermavaahdon kanssa perusmaku piiraassa pitäisi olla neutraali.


Luumujen hapan maku oli tähän kohtuullisen makeaan ja rasvaiseen piiraaseen uskomattoman hyvä. Tykkäsin, tykkäsin kovasti! Ehdottomasti lemppari tänään :)) Tätä kyllä kehtaa tarjota lämmitettynä vieraillekin. Pakastamisella maku tuskin paranee, joten kannattaa nautiskella silloin, kun piiras on kuumaa ja tuoretta!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi on aina tervetullut. Kiitän siitä!
Kaikki kommentit tulevat ensin spostiini. Sitä ei ole pakko julkaista, mikäli toivot niin. Kommenttien kautta voit lähettää myös kysymyksiä liittyen blogiini.