Ruokaohjeita

Sivut

perjantai 25. elokuuta 2017

Tunnistatko herkullisia ruokasieniämme?

Männynherkkutatti on yksi Suomen erinomaisista ruokasienistä. 
Sienestys on alkanut toden teolla. Tulevana viikonloppuna kannattaa suunnistaa metsään, jos innostus sieniin on syttynyt. Olen kerännyt ja tutkinut erilaisia sieniä jo vuosikymmeniä. Uskallan sanoa tuntevani hyvin aika monia syötäväksi kelpaavia sieniä. Ensimmäinen ja samalla tärkein sääntö sienestäjälle on tämä; KERÄÄ VAIN NIITÄ SIENIÄ, JOTKA TUNNISTAT TAKUUVARMASTI! Järkevintä on opetella muutaman sienen tunnistaminen kerrallaan. Seuraavana syksynä voi opetella lisää, jos innostus ja kiinnostus sieniä kohtaan säilyy. Sieniä hyvin tunteva sienestyskaveri osaa neuvoa ja vinkata samalla parhaimmat esiintymispaikat. Toivottavasti tunnet sellaisen kaverin!


KANTARELLI lienee useimmille ensimmäinen ja helpoimmin tunnistettava sieni. Upean keltainen väri, lakin tunnistettava muoto ja kantarellille ominainen tuoksu ovat helposti opittavia ominaisuuksia. Niistä kannattaa aloittaa, jos mielii sienimetsään.


HAPEROT ovat aikaisia sieniä. Ne putkahtelevat maastoon syötäviksi kelpaavista sienistä ensimmäisten joukossa. Monet sienestäjät eivät uskalla poimia niitä koriinsa, koska pelkäävät niiden olevan myrkyllisiä. Haperot kannattaa kuitenkin opetella tunnistamaan. Ne ovat maultaan mietoja ja sopivat moniin erilaisiin ruokiin. Vain tulipunahapero on lievästi myrkyllinen, polttiaishapero ja punajalkahapero ovat myös syötäväksi kelpaamattomia. Mikäli niitä "onnistuu" vahingossa poimimaan, syömisestä ei ole pelkoa. Maku on niin kirpeä ja paha, että niitä on mahdotonta syödä. Harmillisempaa on se, että myös toukat etsiytyvät mielellään haperoihin. Päälle päin hyvän näköinen hapero saattaa olla kauttaaltaan valloitettu.

Puhtaita, hyväkuntoisia haperoita on nyt runsaasti.
Isohaperon lakin väri on tummanpunainen ja viinihaperon viininpunainen. Runsassateiseen aikaan väri haalenee. Alla olevassa kuvassa on juuri tällainen haaleanvärinen isohapero.


Vaarallisen myrkyllisiä haperoita ei tietääkseni ole.
Haperoita voi säilöä monella eri tavalla; omassa liemessään kypsytetyt pakastetaan, ja osan sadosta voi kuivattaa tai valmistaa pikkelsiä. Yleensä niitä saa juuri sen verran, että menevät saman tien "parempiin suihin" piiraassa, keittona tai kastikkeena. Tänä vuonna niitä näyttää riittävän runsaammin ja mikä parasta ovat lähes toukattomia. Kivaa!

Ison kangashaperon jalka näyttää harmahtavan valkoiselle, mutta ei ole silti pilaantunut.


Kantarellisaalis valmiina pakastettavaksi pieniin minigrippusseihin.
Haperot oppii tunnistamaan myöhemmin ilmestyvistä rouskuista muutamaa asiaa tarkkailemalla. Rouskujen jalka on ontto ja niistä irtoaa vaaleaa nestettä. Haperoilla on heltat lakin alla kuten rouskuillakin. Jalka on haperoilla hyvin vaalea, ei ontto ja "hapero" eli murtuu helposti. Haperoiden lakin pintakelmu on löyhästi kiinnittynyt ja irtoaa helposti. Harjoittelemalla ne oppii erottamaan rouskuista eli ns "suolasienistä". Nimitys kansan kielessä johtuu siitä, että suolattaviksi sieniksi poimitaan eniten juuri rouskuja. Tällä viikolla olen löytänyt vasta yhden haaparouskun. Niiden kasvuaika on myöhemmin syksyllä. Rouskut  pitää kiehauttaa ennen käyttöä, mutta haperot ovat heti valmiita laitettavaksi ruokaan. Nesteen kiehuttelen yleensä pois ennen rasvassa paistamista. Haperot sopivat mainiosti pitsaan ja piiraisiin :))

Suppilovahverot ilmestyvät myöhemmin syksyllä sammaleisiin ja reheviin metsiin.
Niitä voi löytää pitkälle syksyyn ja jopa yöpakkasten tultuakin. Suppikset ovat lempisieniäni tai ainakin niiden etsiminen ja kerääminen lempisienestystä.
Suppilovahveroiden etsiminen metsästä on ihan "himohommaa". 
Kuljen sienimetsässä aina veitsen kanssa ja halkaisen yleensä täydellisen hyvällekin näyttävän sienen keskeltä halki. Toukat ovat siitä ovelia, että ovat tunkeutuneet toisinaan päältä katsottuna erittäin hyvän näköiseen sieneen. Vierestä saattaa löytyä vielä parempi ja toukaton sieni. Poimin sitten sen. Kantarelleissa ja vaaleaorakkaissa ei yleensä ole toukkia, joten niitä ei tarvitse heti metsässä erikseen tutkia. Kotona puhdistaessa halkaisen myös ne.


VAALEAORAKAS on ihana sieni. Sen tunnistaminen on helppoa lakin alla olevien "piikkien" johdosta sekä kauniin vaalearuskean värityksen ansiosta. Löysin muutaman pienen rusko-orakkaan, joiden lakin väri oli lähes sama kuin kantarelleilla. Kääntämällä sienen ympäri huomasin niiden olevan orakkaita. Ihan hyviä syöntisieniä ovat myös pienet, nuoret rusko-orakkaat!


Kaikki tatit ja etenkin HERKKUTATTI sekä MÄNNYNHERKKUTATTI ovat sienten aatelia. Harmi vaan, että toukatkin ovat sen havainneet. Luulin löytäneeni täysin puhtaan pienen tatin, mutta toukat olivat ehtineet ensin. Sieni oli täysin syöntikelvoton. Hylättyäni jo aiemmin useamman suuremman toukkkien valtaaman tatin hieman harmitti. Mutta vain hetken. Luonto on ollut meille niin antelias muutaman päivän ajan, että on syytä olla kiitollinen. Olemmekin!


Siivoan yleensä sienet alustavasti jo metsässä ja leikkaan sienen juuririhmaston kasvupaikalleen. Näin kotona on helpompaa ryhtyä sienten viimeistelyhommiin. Roskia on usein niin paljon, että huuhtelen sienet nopsaan juoksevan veden alla. Periaatteessa ne pitäisi puhdistaa veitsellä ja pensselillä ilman vettä, mutta ei se tunnu aina onnistuvan.

Kantarellikeitto on suurta herkkua, jos sitä ei pilaa liiallisilla mausteilla. Suolaa ja ripaus pippuria riittää voin, kerman ja sipulin  lisäksi.
Tämä sienikuva on otettu sienikirjasta, koska en ole löytänyt näitä vielä tänä syksynä. Kyseessä on aika kookas, herkullinen, pähkinäisen makuinen UKONSIENI. Tämä on yksi lempisienistäni.

******************************************************************************
Oletko kuullut koskaan puhuttavan sienisokerin imeytymishäiriöstä? Itselleni tämä asia tuli ns "puun takaa" viime viikolla. Olin tehnyt lounaaksi sienikeittoa tuoreista kantarelleista. Ihmettelin vatsani outoa käytöstä iltapäivällä. Turvotus ja kipuilu jatkuivat monta tuntia. Samana iltana talon Mies alkoi lukea netistä juttua, jossa puhuttiin trehaloosi-intorelanssista eli juuri sienisokerin imeytymishäiriöstä.
Nyt seurailen huolestuneena tilannetta. Onneksi toistaiseksi olen saanut syödä pieniä määriä sieniä ilman vatsanväänteitä. Toivottavasti kyseessä ei ollut tuo vaiva. Klikkaa alla olevaa linkkiä, jos asia tuntuu kiinnostavan sinua!


******************************************************************************

VAROITUS! VAROITUS! ÄLÄ KOSKAAN POIMI ALLA OLEVAN SIENEN NÄKÖISTÄ SIENTÄ KORIISI! TÄMÄ ON HYVIN MYRKYLLINEN VALKOKÄRPÄSSIENI.

Aika harvoin olen löytänyt metsästä valkokärpässientä, mutta tällä viikolla löysin. Halusin laittaa kuvan tähän blogini sienipostaukseen myös parista muusta vaarallisimmasta sienestä, mutta niitä en sieniretkilläni tavannut. Jokaisen sienestäjän on todella tärkeää oppia tunnistamaan kaikkein myrkyllisimmät sienet heti alkuun. Niitä ei vahingossakaan saisi eksyä hyvien ja syötävien sienten sekaan. Koko sienisaalis on turvallisinta jättää metsään, jos näin onnettomasti sattuu käymään.



Pulkkosieniä ja Suippumyrkkyseitikkejä olen oppinut myös varomaan. Ne täytyy oppia tunnistamaan sieniasiantuntijan, sienikirjojen tai netistä löytyvien kuvien avulla. Syksyisin järjestetään useimmissa kunnissa sieninäyttelyitä, joissa voi kysellä asiantuntijoilta (yleensä sieniseuran jäseniltä) sieniin liittyvistä asioista.

Ruostekärpässieni vai haisuhapero? En jäänyt tutkimaan, mutta syötäviä eivät ole kumpikaan.
Punaisia puolukoita alkaa löytyä Hämeen maisemissa.

******************************************************************************

Hieman lisää sienihavaintoja ja vähän muitakin metsän ihmeitä tämän mökkiviikon aikana. Metsässä on mukava liikkua ja nauttia samalla luonnon antimista!

Kantarellien siivous sujuu parhaiten metsässä ja kotona vain nopea huuhtelu ja säilöminen.

Etanat olivat herkutelleet tällä kangastatilla. 

Tämä MÄNTYKUKKA ei ole syötävä, vaan se on lehtivihreätön loiskasvi.

Uskoisitko,että tämä korallin näköinen sieni eli Keltahaarakas on syötävä, mutta ei ihan herkullisimpia sieniä.

Hauskan näköinen ja juhlavan kokoinen kääpä.


Tiistain taianomainen ja hieman mystinen sateen jälkeinen metsän tunnelma oli muuttunut aurinkoisen sään ansiosta valoisan kutsuvaksi. Puiden hiljainen humina ja metsän tuoksut saavat unohtamaan kaiken turhan kiireen. Täällä viihtyisi pitkään!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi on aina tervetullut. Kiitän siitä!
Kaikki kommentit tulevat ensin spostiini. Sitä ei ole pakko julkaista, mikäli toivot niin. Kommenttien kautta voit lähettää myös kysymyksiä liittyen blogiini. Otathan rohkeasti yhteyttä!