Ruokaohjeita

Sivut

tiistai 29. elokuuta 2017

Kasvisten kauneus häikäisee


Puutarhojen ja kasvimaiden tuotteet ovat kypsyneet sateisesta kesästä huolimatta. Eivätpä ole päässeet kuivahtamaan helteessä!
Ensimmäinen yhteinen kotimme oli punainen puutalo perunapeltoineen ja mansikkapenkkeineen. Elettiin 70-luvun loppua ja Joutsenon messualueen viereen putkahti parissa vuodessa upouusi pientaloalue. Siihen aikaan oli itsestäänselvyys viljellä omat perunat ja porkkanat viinimarjoista ja raparpereistä puhumattakaan, jos omisti maata pienenkin tilkun. Tosin meidän maa oli kunnan vuokratontti, mutta eivät kasvit siitä pahastuneet.


Paperivalokuvia noilta ajoilta on paljonkin, mutta aika harvakseltaan tulee otettua esille. Muistikuvat sen sijaan ovat yllättävän tuoreet ja ensimmäiset itseviljellyn sadon tuotteet lämmittävät vieläkin mieltä. Halusimme tarjota puutarhan antimia suoraan maasta omalle kullanmurullemme. Herneet ja punaiset porkkanat olivat 2-vuotiaan esikoisemme herkkua. Mansikkasatoa odoteltiin "kieli pitkällä" pari vuotta myöhemmin. Milloin ne ovat punaisia? taisi olla usein kuultu kysymys. Talon Mies ja minä odotimme eniten omien uusien perunoiden syöntikokoon kasvamista. Ne olivat maailman parhaita perunoita, hiekkapitoisessa maassa herkullisiksi kasvaneita. Oli mahtava tunne säilöä joka syksy omaan maakellariin mehut, hillot, perunat ja muut omassa maassa kasvaneet tuotteet.


Raitajuuri-niminen juures oli itselleni viime syksyyn saakka tuntematon. Talon Mies oli syönyt "jotakin punajuuren tyyppistä raidallista" golfklubilla ja onneksi kertoi siitä minulle. Innostuin saman tien googlaamaan kyseistä juuresta ja ihastuin kovasti iloisen polkagris-tyyppisen (ruotsalainen piparminttumakeinen) herkun ulkonäköön. Paikallisesta Prismasta niitä löytyi viime syksynä ja eilen jo omasta S-marketistakin.


Suunnittelin jo eilen tälle päivälle kasvispitoisen aterian. Aamupäivällä oli aikaa puuhastella kasvisten kanssa ja kehitellä maistuvaa ruokaa. Tykkään kovasti valmistaa kaunista suuhunpantavaa, vaikka maku tietenkin on tärkein.


Kukkakaalin valmistin eri astiassa ja samoin osan kesäkurpitsasta. Halusin testata uutta löytöäni eli sipulinmakuista kaurakermaa. Olen luopunut kaikkien maustettujen kermojen käytöstä, mutta uutuudet tottakai kiinnostavat. Minulle voi tällä hetkellä myydä vaikka kengänpohjia ruoaksi, jos ne on tehty kaurasta ;))

Aika mukavan maun sipulinmakuinen kaurakerma antoi kesäkurpitsoille.
Kasvikset 4 - 6 hengen ateriaan

1 kukkakaali (700 g)
2 pienehköä kesäkurpitsaa
4 raitajuurta
5 porkkanaa
3 - 4 varhaissipulia
3 valkosipulia (yksikyntisiä)
puolikas bataatti
1 iso suippopaprika
2 keskivahvaa punaista chiliä



Maustekastike kasviksille

1 prk yrttimaustettua tomaattimrskaa (390 g)
1 - 2 tl suolaa
2 valkosipulin raastettua kynttä
1 tl jalosavuaromia (ei välttämätön)
2 rkl Teriyaki marinadia
1 rk Worcester kastiketta
2 - 3 rkl makeaa thai chilikastiketta
2 rkl limen tai sitruunan mehua
1 pkt Ricotta juustoa
1 rkl kuivattuja yrttejä (korianteri, basilika, oregano)
pippuria myllystä
(kaurakermaa n. 1 dl valuttelin vuokaan paiston aikana)


Maustekastikkeeseen kannattaa laittaa omia lempimausteita enemmänkin.
Ohjeet , Laita uuni kuumenemaan 250 asteeseen!
  • Pese, kuori ja pilko kasvikset, nopeimmin kypsyvät isommiksi paloiksi.
  • Asettele kasvikset uunipellille tai vuokaan, pirskottele pinnalle sitruunamehua ja öljyä. (halutessasi hieman suolaa)
  • Valmista kastike sekoittamalla aineet keskenään.
  • Kaada kastike kasvisten päälle ja siirrä vuoka uuniin. 
  • Paista keskitasolla 15 min / 250 ast, pienennä lämpöä 200 ast ja paista n. 30 min.


Savuaromin maku kasviksissa maistuu meille. Aloita varovasti, jos käytät ensimmäisiä kertoja, mutta haluat kokeilla. Tähän vuokaan aromi sopi todella hyvin.


Valmis ruoka-annos ei kaivannut mitään ylimääräisiä makuja. Tässä oli kaikki! Raitajuuren raidat haalistuivat aika tavalla, joten sitä pitää ihailla ennen paistoa. Testasin aamulla mikrokypsennystä ja viime syksynä monia eri tapoja, mutta aina ne raidat haalistuvat. Raa´an makuinen raitajuuri ei tunnu hyvälle, joten se vaatii kypsennyksen. Aika hauska lisä joka tapauksessa kasvislautasella. Eikö?

Raitajuurien väri on uunissa haalentunut, mutta maku parantunut.
Kukkakaali ja kesäkurpitsa olivat hieman vähemmän aikaa uunissa, koska halusin molempiin jäävän purupintaa. Olivat molemmat sopivan herkullisiksi kypsyneitä.

Tänä aamuna mikrossa kypsennetyt raitajuuriviipaleet haalenivat myös aika paljon.
Maustekastike kukkakaalille (Ohjeita löytyy juuri nyt runsaasti netistä)

2 rkl öljyä (avocadoöljyä minulla)
1 tl suolaa
1 raastettu valkosipulin kynsi
mustapippuria
1 tl Harissa-tahnaa tms chiliä
2 tl sitruunaruohotahnaa
1 tl limen mehua 
2 tl Jerk-maustetta

Maustekastike valutellaan kukkakaalin pinnalle ja sekoitellaan pari kertaa kypsymisen aikana.
Alunperin tarkoitukseni oli kypsentää kukkakaali kokonaisena miedolla lämmöllä. Halusin kuitenkin kaikkien kasvisten kypsyvän samaan aikaan. Muutamaan osaan pilkottu kukkakaali tarvitsi lyhyemmän kypsymisajan ja luulen maun olleen yhtä hyvän. Meille ainakin maistui!




Tämä kuva on otettu viime syksynä. Olin niin ihastunut raitajuuren, että mietin sitä jopa blogini nimeksi. Toinen ihastukseni kohde oli itsetehty mantelivoi. Olisin voinut syödä sitä joka aterialla ja välilläkin. Nyt en ole tehnyt sitäkään herkkua pitkään aikaan. Mantelivoi-nimi oli myös ajatuksissani ehdolla blogini nimeksi. Onneksi huomasin kotimaisen herkkumarjan edustavan pitkäikäisintä ja lapsuudesta saakka tuttua herkkua. Trendit tulevat ja menevät, mutta METSÄMANSIKAT maistuvat aina.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi on aina tervetullut. Kiitän siitä!
Kaikki kommentit tulevat ensin spostiini. Sitä ei ole pakko julkaista, mikäli toivot niin. Kommenttien kautta voit lähettää myös kysymyksiä liittyen blogiini. Otathan rohkeasti yhteyttä!