Ruokaohjeita

Sivut

sunnuntai 24. syyskuuta 2017

Onnistuneet kesäkurpitsasämpylät ja kalkkunafilesalaattia


Tuoreen sämpylän tuoksu on vastustamattoman ihanaa. Silloin kun tarvitsee lämpöä ja lohtua äsken uunista otettu onnistunut sämpylä on parasta lääkettä. Juuri tällä hetkellä tunnen tarvitsevani sitä. Onneksi aloin selailla Kurpitsakirjaani tulevia kokkauksia varten. Mielessäni on entuudestaan tuttuja kurpitsaherkkuja eli keittoa, pastakastiketta ja tietenkin iki-ihanaa makeaa kurpitsapiirasta. Jääkaapissani oli vain kesäkurpitsaa, joten tänään mennään sillä.
Kurpitsansiemensämpylöiden kuva sai veden herahtamaan kielelle, joten pakkohan niitä oli päästä leipomaan. Siemenpurkissani oli vain auringonkukansiemeniä, joten laajasti soveltaen syntyi samantyyppisiä sämpylöitä kuin kirjassani. Syötyäni yhden totesin ne todella herkullisiksi joka tapauksessa. Tässä tulee ohje, jota voit vapaasti soveltaa omien raaka-aineiden mukaan. En alustanut taikinaa, mutta lisäämällä jauhojen määrää sekin varmaan onnistuu. Halusin päästä helpolla herkkujen makuun. Onnistui!


Aineet n. 18 isohkoon sämpylään

n. 300 g kesäkurpitsaraastetta = 2 dl paahdettuna
1 rkl öljyä (avocado-öljyä minulla)
3-5 raastettua valkosipulin kynttä
6 dl kädenlämpöistä vettä
1 pkt (50g) tuorehiivaa tai 2 pussia kuivahiivaa
n. 2-3 rkl hunajaa tai siirappia
1-2 tl suolaa (vähemmän, jos ripottelet sormisuolaa pinnalle)
1 dl auringonkukan siemeniä
2 dl kaurahiutaleita (isoja gluteenittomia minulla)
1 dl mantelijauhetta (mutta ei pakollinen, voit korvata jauhoilla)
5 dl spelttijauhoja (tai hiivaleipä-, graham-, jotakin muuta kokojyväjauhoa)
3-4 dl vehnäjauhoja (älä laita kaikkea, jos taikina tuntuu paksulle)

Sämpylöiden pinnalle

siemeniä
sormisuolaa
avocadoöljyä tms

Ohjeet

  1. Raasta pesty kesäkurpitsa, puristele pois nestettä.
  2. Laita öljy kuumenemaan paistokasariin.
  3. Kuullota kurpitsaraaste, lisää valkosipuli ja anna hieman ruskistua.
  4. Sekoita kulhossa 37 ast vesi, hunaja ja hiiva. (Huom! 42 ast kuivahiivalle) 
  5. Lisää joukkoon puuhaarukalla sekoitellen aineita luetellussa järjestyksessä. 
  6. Jätä kohoamaan vedottomaan paikkaan noin tunniksi.


Tänään kohotin oman taikinani mikrossa, kiehutin kipossa ensin vettä pari minuuttia. Mikron lämpö ja kosteus nopeuttivat tämän aika raskaan taikinan kohoamista.

Nämä möykyt kohosivat todella sukkelasti sämpylän näköisiksi. 
Mantelijauheen lisääminen johtui siitä, että olen leiponut macaronseja viime aikoina. Sihtaamistani mantelijauheista on kertynyt purkkiin karkeaa jauhetta, joka sopii hyvin näihin sämpylöihin. Mantelithan ovat terveellistä ja suositeltavaa syötävää.

Sämpylät syntyvät lastan ja jauhotettujen sormien avulla tuossa tuokiossa.


Vähän leipomisvinkkejä  Laita aluksi uuni kuumenemaan 225 asteeseen!



  • Kaada kohonnut taikina runsaasti jauhotetulle leivinalustalle.
  • Kääntele pitkulaiseksi nuolijan tai lastan avulla.
  • Nostele sämpylän muotoisia möykkyjä leivinpaperoidulle pellille.
  • Anna kohota sen aikaa, kun uuni kuumenee.
  • Ripottele pinnalle siemeniä, sormisuolaa ja avocado tms öljyä.
  • Paista mielellään kiertoilmalla noin 8-12 min oman uunin mukaan.



Paistoin toisen pellillisen kiertoilmalla ja mielestäni sämpylöihin tuli rapeampi kuori.
Pakkohan niitäkin oli maistaa :)) Kahden sämpylän jälkeen tekee yhä mieli ottaa lisää, joten eivät nämä ainakaan pahoja ole. Ehkä maltan kuitenkin mieleni siihen asti, kun talon Mies palaa golfkierrokseltaan kohtapuoliin. Uunissa muhii kokonainen kalkkunan rintafile. Sille riittää lisukkeeksi runsas salaatti ja tuoreet sämpylät.


P.S. Syy siihen, miksi tunnen tarvitsevani lohturuokaa on tämä temppuileva uusi tekopolviniveleni. Ehdin jo iloita sen paranemisesta tekemällä muutaman pidemmän kävelylenkin.  Nyt se on kipeytynyt joka päivä lisää ja pelkään. Pelkään kovasti, että siinä on tulehdus tai jotakin muuta ikävää. Täällä kotona kökötän ja yritän keksiä tekemistä, vaikka ulkona on aivan ihana sää. Harmittaa vietävästi, koska olin keväällä kuvitellut jo tässä vaiheessa viilettäväni golfkentällä, sienimetsässä tai jossakin muussa yhtä kivassa paikassa. Polvileikkauksesta on kulunut kohta 5 kk. Hrmmm...
Onneksi pääsen huomenna jalkani leikanneen ortopedin vastaanotolle ja toivottavasti tarkempiin kuvauksiin. Röntgenkuvien mukaan kaikki on kunnossa. Mutta kun ei ole!! No ehkä huomisen jälkeen tuntuu paremmalle. Ja anteeksi, kun tänne pahaa mieltäni vuodatan vaikka olin päättänyt olla positiivinen ja iloinen.


Kyllä tämä varmaan vielä iloksi muuttuu! Ihanaa katsella lapsenlapseni lähettämää kuvaa ja muistella mukavia asioita ja rakkaita ihmisiä :))

Kesä tuli vasta nyt toden teolla, joten nauttikaa ihanat siitä! Minä ihailen aiemmin ottamiani kesäkuvia.
Vielä vähän asiaa, kun tulin maininneeksi uunissa muhivan kalkkunan rintafileen. (Kariniemen kokonainen kalkkunafilee)


Etenkin talviaikaan tykkäämme syödä silloin ja tällöinkin helppotekoista kalkkunan kokonaista rintafilettä. Kesällä grillausaikaan sitä ei tahdo löytyä kaupoista, mutta ilmestyy syksyllä taas valikoimiin. File maustetaan ja paistetaan n. 1h 30 min/ 175 ast.


Puolen vuoden tauon jälkeen se maistui tänään herkulliselle. En tehnyt riisiä tai muutakaan lisuketta, sillä jääkaapissa oli valmista salaattia ja korissa tuoreita sämpylöitä.


Ostin jo pari viikkoa sitten meille uutuusjuustoa eli punakuorista valkohomejuustoa. Nyt oli aika ottaa se esille ja maistella. Pehmeät, kuivatut viikunat ja tämä kittijuusto olivat mainio yhdistelmä tuoden jännää makeaa makua ateriaan. Suolaista makua antamaan laitoimme suolapähkinöitä ja terveellisintä aterialla oli puolikas avokado.


Lempisalaatinkastikkeemme mango-chilikastike sopi tällä kerralla kokonaisuuteen. Ja kyllä kyllä; hyvä ruoka, parempi mieli toteutui taas. Talon Mies kehui myös annosta, joten helpolla hyvää ruokaa oli taas se juttu. Mitä sitä turhia rehkimään ;)

1 kommentti:

  1. Voimia sinulle Kesäheinä, kyllä sinä tämänkin selvität. Sinulla menee "ehkä" hieman enemmän aikaa kuin muilla samassa tilanteessa olevilla. Kiitos kun jaksat rehellisesti kertoa tunteistasi, se on tärkeää sinulle sekä meille kaikille jotka seuraamme blokiasi jolta saamme aina ruokavinkkejä ja ihania päivityksiä päivien tapahtumista, kiitos. Tunteet (huonotkin) kuluu meille kaikille ja niiden ilmaiseminen näin on rohkeaa ja ihailtavaa. Jatka samaan malliin, odotan taas seuraavaa postausta. Ihanaa sunnuntai-iltaa talon miehen kanssa.

    VastaaPoista

Kommenttisi on aina tervetullut. Kiitän siitä!
Kaikki kommentit tulevat ensin spostiini. Sitä ei ole pakko julkaista, mikäli toivot niin. Kommenttien kautta voit lähettää myös kysymyksiä liittyen blogiini.