Ruokaohjeita

Sivut

keskiviikko 17. tammikuuta 2018

Haukisoppaa ja arvonnan voittajat


Totuin jo lapsena nyppimään ruotoja kalakeiton kaloista. Hauki ja ahvenet tuottivat paljon päänvaivaa ja syöminen oli hidasta. Veden ääressä asuville kalakeitto oli joka tapauksessa tuttua ruokaa. Lapsuudessani ei puhuttu lounaasta tai arkiruoasta. Oli aamupuuroa, päiväkeittoa tai -velliä ja illansuussa oli usein pottuja ja ruskeaa kastiketta. Juhlaruokaa syötiin juhlapyhinä ja juhlatilaisuuksissa. Illalla nakerreltiin lanttuja, nauriita tai porkkanoita ja haukattiin leipäkakkua. Ihan tavallista ruis- tai ohraleipää voilla siveltynä oli tuo leipäkakku. Kiuruvedellä ei käytetty tuohon aikaan sanaa voileipä.
Jälkiruokana oli usein marjasoppaa tai marjapuuroa. Iltapalana herkuttelimme joskus pannukakulla, köyhillä ritareilla tai paksuilla letuilla. Ne olivat ihan juhlahetkiä! Haukikeitto toi näköjään mieleeni lapsuuden ruokamuistoja. 😃


Haukifileistä tulee maukasta kalakeittoa. Tällä kertaa maustoin keiton hieman eri tavalla kuin yleensä. Tein keiton kokonaan veteen, sillä aikomus oli alusta alkaen maustaa keitto lusikallisella smetanaa ja rakuunalla.   


Keltainen väri tulee kurkuma (luomu) mausteesta. Laitoin sitä tällä kertaa aika reippaasti, sillä olemme jo tottuneet kurkuman hieman erilaiseen makuun. Kurkumasta saa pois pienen kitkeryyden, kun kuullottelee sitä alkuun n. 10 min öljyssä. Kannattaa nähdä tuo pieni vaiva, jos haluaa opetella käyttämään maustamisessa tuota mainiota ja hyvää tekevää maustetta. Luontaistuoteliikkeistä saa hyvää kurkumaa, joten suosittelen käymään ostoksilla siellä. (jos mahdollista)

Halkaistun sitruunaruohon sisus pehmenee keitossa ja sopii jopa syötövöksi.
Sitruunaruohon maku sopii mahdottoman hienosti juuri kalakeittoon. Sen aromi muistuttaa aasialaisten ruokien maukkaasta ja herkullisesta suutuntumasta. Sitruunaruoho on puumainen sitruunan makuinen heinäkasvi.        Yrttien käyttö 
linkistä löytyy tietoa myös sitruunaruohosta. 


Haukisopan aineet ja ohjeita (keitto 3 - 4 hengelle)

n. 8 dl kiehuvaa vettä
5 - 7 perunaa
2 porkkanaa
1 punainen paprika
n. 15 cm pätkä kesäkurpitsaa
1 punasipuli tai muutama salottisipuli (tai molempia)
1 sitruunaruoho
n. 300 g haukifilettä
kalaliemikuutioita (itsellä 4 itsetehtyä kalaliemipalaa)
1 limen tai sitruunan mehu
suolaa (riippuu liemikuution suolapitoisuudesta)
mustapippuria
sitruunapippuria
1 chili tai 2 rkl sweet chili saucea (jos pidät sen mausta kalakeitossa)
1 - 3 tl kurkuma-maustetta
tuoretta tai kuivattua rakuunaa

Pinnalle smetanaa ja muutamia katkarapuja

  • Kuori ja paloittele perunat, porkkanat ja sipulit. Paloittele pesty paprika ja kesäkurpitsa. Kuori sitruunaruohosta uloin kerros pois, katkaise keskeltä ja halkaise palat terävällä veitsellä. Palat voi noukkia keitosta pois ennen tarjoamista.
  • Kippaa ensin perunat, sitruunaruohot ja sipulit kiehuvaan veteen kattilaan. Lisää kalaliemi.
  • Lisää muutaman minuutin kuluttua porkkanat, hetken päästä paprikat ja viimeiseksi kesäkurpitsapalat. 
  • Mausta keitto öljyssä kuullotetulla kurkumalla, limen mehulla, pippureilla ja tarvittaessa suolalla. Maistele!
  • Lisää vielä chiliä omien mieltymysten mukaan.
  • Lisää paloitellut haukifileet kattilaan ja sulje levy melkein saman tien. Kääntele varovasti kalapalat liemen sekaan ja jätä kattila kannella peitettynä kuumalle liedelle n. 10 minuutiksi.
  • Tarjoile keitto smetanalla ja muutamalla katkaravulla koristeltuna ja maustettuna. Lisää pinnalle vielä rakuunan lehtiä.
Tässä vielä linkki herkullisen tuntuiseen lohikeittoon aasialaisilla mausteilla.  Aasialainen kalakeitto


Haukikeiton kanssa pitää varautua pieneen askarteluun. Talon Mies on sanonut ihan suoraan, ettei tykkää ruotojen "kalastelusta", mutta tällä kertaa mennään silti tällä. Onhan meillä eläkeläisillä aikaa noukkia ruotoja kalakeitosta. 😔😋

*********************************
Ja nyt tratatataaa!! Arvonta on suoritettu!

Olen jo ottanut yhteyttä voittajiin. Oikein lämmin kiitokseni kaikille teille aivan ihanille arvontaani osallistuneille! Oi että teitte minut iloiseksi ottamalla osaa arvontaan ja kommentoimalla kovasti jännittämääni postaukseen.<3

Arvonta-aika oli ehkä liiankin pitkä. Luulen viikon riittävän jatkossa oikein hyvin. Jospa keksin jossakin vaiheessa vielä uuden arvonnan. Kaikenlaiset vinkit ovat tervetulleita! 🙋 Oli kiva pariviikkoinen blogin parissa! 💖


Tähän purkkiin laitettiin vuorollaan jokaisen kolmen eri kirjan arvontaan osallistuneet arvat. Purkkia heiluteltiin ja sekoiteltiin perusteellisesti ja sen jälkeen jompi kumpi lapsenlapsistani nosti arvan.

Superruokaa kirjan arvonnassa oli 16 osallistujaa. Kirjan voitti arpa nro 12 eli Sara

Samasta padasta kirjan arvonnassa oli 10 osallistujaa. Kirjan voitti arpa nro 13 eli Hansku.

Mokkapalat kirjan arvonnassa oli 11 osallistujaa. Kirjan voitti arpa nro 19 eli Ellen.

Mukiarvonnassa oli 37 osallistujaa. (kolme osallistui pelkästään mukiarvontaan) Mukin voitti arpa nro 1 eli Minna. 


Mukiarvontaan eivät päässeet ne kolme arpaa, jotka olivat jo voittaneet kirjan. Aika uskomattomalle tuntui, kun toinen lapsista nostikin arvan nro 1.  Elikkäs ensimmäinen arvontaan osallistunut ja kommentoinut sai mukin. Arpaonni on ihmeellinen asia. Joskus voittaa, joskus taas ei.


Vielä kerran paljon onnea onnekkaille! Vaikka kyseessä ei olekaan suuren suuri tai arvokas voitto, eikös olekin kiva tunne, kun voittaa jotakin. On ollut Onnettaren suosikki ja sehän lämmittää aina mieltä. Tämän vuoden toiveista ja lupauksista juttelen hieman seuraavassa postauksessa.


Kaikille muille toivottelen onnea seuraavassa arvonnassa! Itselläni ei ole tarkoitus ottaa vastaan mainospalkintoja, joten jatkossakin hankin palkinnot itse. Tykkään olla  itsenäinen ja muista riippumaton bloggaaja.

Toivon iloa ja auringon valoa kaikkien blogiani lukevien ruokaystävien loppuviikkoon! Lumimyräkän jälkeen päästään ehkä hiihtelemään perinteistä järven jäälle. Kyllä sitä on taas odoteltukin. 🙋

Jäädään kuulolle, kuinka Kiinasta tulevat snow-pandakarhut Lumi ja Pyry pääsevät lumipyryn saattelemana Suomeen. Nimet osuivat ihan nappiin näille pitkänmatkalaisille. 

2 kommenttia:

  1. Kalasoppa näytti hyvältä..uppoaa kuin veitsi voihin meidän poppoolle! Itseä kyllä välillä melkeinpä harmittaa kun en voi kalaa syödä.. kesälläkin kun meidän pojat savustivat mökillä ahvenia, niin ai että tuoksuivat hyville:) Uutisissa jo nähtiin Lumi ja Pyry, että olivat suloisia♥ Arvonta oli kiva..Paljon onnea voittajille ja Leppoisaa viikonjatkoa sinne teille♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Tämän kommentin näytän talon Miehelle. Psst.. hän jätti suurimman osan keitosta minulle pikkuruotojen pelossa. Harmi tuo kala-allergia. Juuri se kielletty saisi tuoksua ja näyttää huonolle. Mutta pitää sitten nauttia muusta ruoasta ja jättää kalat toisille.
      Kiitos paljon Päde ja kivaa loppuviikkoa "lumen ja pyryn" seurassa!♡

      Poista

Kommenttisi on aina tervetullut. Kiitän siitä!
Kaikki kommentit tulevat ensin spostiini. Sitä ei ole pakko julkaista, mikäli toivot niin. Kommenttien kautta voit lähettää myös kysymyksiä liittyen blogiini. Otathan rohkeasti yhteyttä!