Ruokaohjeita

Sivut

tiistai 16. tammikuuta 2018

Jalostettua jauhelihasoppaa ja yrttitunnistus nro 1

Korianteri ja ripaus muita yrttejä tekevät ihmeitä jauhelihakeiton maulle. Ne ovat samalla silmänruokaa.
Tänään satuin lukemaan netistä hieman närkästyneen tuntuisen mielipiteen. Ohitin ensin, mutta hetken päästä halusin syventyä juttuun tarkemmin. Kiinnostuin, koska juttu saattoi koskea minuakin. Eli lyhykäisesti; bloggaajia ja etenkin ruokabloggaajia arvosteltiin vääristyneen mielikuvan jakamisesta. Annetaan vaikutelma (tietoisesti), että meidän perhe syö näin terveellisesti ja oikeaoppisesti. Todellisuudessa vedetään lämmitettyä einesruokaa ja mättöä, mutta niistä ei mainita blogissa mitään.


Allekirjoitan itsekin jättäväni ne ruokailupäivät postaamatta, jolloin paistamme takassa makkaraa, tuunaamme kaupan pitsaa, korvaamme aterian voileivillä tms. Olen hyvin tietoinen, että kaikissa perheissä tehdään välillä näin. Se ei liene yllätys kenellekään. Mutta ketä sellainen blogipostaus kiinnostaisi ja hyödyttäisi? Siinä suurin syy, eikä paremman kuvan antaminen oman perheen aterioista. Pitäähän leivonnastakin päästä postaamaan. 😘 No mutta, ei tämä ollut kovin vakava juttu. Ei ole tosiaankaan tarvis elvistellä, mutta kiva on kirjoittaa muistiin itselle ja muillekin onnistuneita kokkauksia.

Tällä yrtillä aion maustaa huomisen kalakeiton. Haukifileet ovat nyt tuoreita ja edullisia!
Sitten toiseen asiaan. Tunnistatko yläpuolella olevassa kuvassa näkyvän yrtin pelkän kuvan avulla?  Huomasin käyttäväni välillä ruoissani yrttejä, jotka ovat itsellenikin uusia tuttavuuksia ja harvinaisia. Kiinnostuin uusista yrteistä saatuani perheen nuorilta Zen Grow 2 pöytäpuutarhan n 10 v sitten. Etenkin talviaikaan siitä on paljon sekä hyötyä että silmäniloa. Asuessamme Jyväskylässä kasvatin kesäisin yrttejä omassa pihassa. Nyt en omista minkäänlaista viljelypalstaa, joten pöytäpuutarha on ympäri vuoden käytössä. Monet yrtit tarvitsevat vettä, valoa ja lämpöä kestääkseen hyväkuntoisina pidempään kuin pari päivää. Tällä hetkellä on myytävänä monenlaisia yrttien kasvatusseiniä ja pöytäpuutarhoja. Jännä nähdä, kuinka kauan  omani kestää!

Kaupan ruukkuyrttien kasvatus kotona linkin takaa löydät tietoa yrttien kestävyyden lisäämisestä.

Vinkkejä rakuunan käyttöön
Yrttien tunnistaminen tuli mieleeni, kun jäin syksyllä ihmettelemään Citymarketin leikkimielistä (tai ehkä tosissaan otettavaa) yrttien tunnistamiskilpailua. Menin sillä mielellä pöydän ääreen, että tämähän on minulle helppoa. Ups! Eipäs ollutkaan. Monet yrtit näyttivät tutuille, mutta tuoksu oli erilainen. Maistaa ei tietenkään saanut. Muistelen osuneeni oikeaan 6/10 eli neljän kohdalla kymmenestä meni väärin. Opettelemalla yrtin kerrallaan voisi tuntemus lisääntyä. Lempiyrttejäni ovat tällä hetkellä basilika ja korianteri, muuten tuttuja esim persilja, tilli ja ruohosipuli. Ajatukseni on kuvata tänne blogiin muutamia ihania, mutta vähemmän tuttuja mausteyrttejä. Tykkään itse käyttää niitä ruokien mausteena. Ensimmäinen yrttini on rakuuna. Käytän sitä paljon myös kuivattuna esim porkkanan maustamiseen. Tarkoitukseni oli ostaa tuoretta oreganoa, mutta kotona huomasin napanneeni rakuunaruukun. Kylläpä sekin tulee käytettyä. Kuivattu rakuuna on aika voimakas makuelämys ensikertalaiselle, joten kannattaa aloittaa varovasti.


Aineet ja ohjeet jauhelihakeittoon (riittää neljälle)

n. 8 dl vettä
4 - 8 perunaa (riippuen koosta)
2 porkkanaa (isoa)
pala bataattia n. 250 g
1 punasipuli
2 valkosipulin kynttä
1 rkl voita
n. 250 - 400 g jauhelihaa
1 tl suolaa / liemikuutio
150 g sinihomejuustoa (tai esim Koskenlaskija-juustoa)
pala inkivääriä
1 omena raastettuna
(1 rkl kalakastiketta / soijakastiketta tai balsamietikkaa)
mustapippuria

pinnalle yrttejä (persiljaa, korianteria tms)

  • Ota jauheliha huoneenlämpöön n. ½ tuntia ennen paistamista.
  • Kuumenna vesi kiehuvaksi kattilassa.
  • Kuori ja pilko perunat, porkkana ja bataatti. Kuori ja silppua sipulit.
  • Kippaa ensimmäiseksi perunat ja sipulit kiehumaan kuumaan veteen.
  • Lisää liemikuutio tai suola ja anna kiehua n. 5 min. Lisää muutaman minuutin kuluttua porkkanat ja kiehuttele taas muutama minuutti.
  • Paista jauhelihan pinta ruskeaksi. (mielellään voissa valurautaisella paistinpannulla) 
  • Lisää loput juurekset ja ruskistettu jauheliha.
  • Raasta keittoon halutessasi inkivääriä ja omenaa. (mielestäni sopi hyvin tähän)
  • Mausta keitto juustolla ja lisää muut mausteet. Lisää suolaa vasta tämän jälkeen, jos keitosta tuli liian vähäsuolaista.
  • Älä kiehuta liian kauaa, jotta perunat ja juurekset eivät "muussaannu". 
  • Keitto maistuu parhaimmalle juustovoileivän tai tuoreen sämpylän kanssa. 

Tänään melkein häikäistyin ajaessani autolla. Auringon säteet ilmestyivät kuin tyhjästä, joten piti keskittyä huolella ratin kääntelyyn. Illansuussa taivaanranta näytti upealle loistaessaan oranssin eri sävyissä. Tuuli oli sen verran kylmä ja navakka, että ulkoilu ei houkuttanut. Paljon mukavampi olla sisällä ja lämmitellä takkatulen ääressä.

Tämän tunnelmatulen kuvasin viikonloppuna Vierumäellä. 
Heippa taas vähäksi aikaa! Huomenna on jännä päivä. Blogini ensimmäisen arvonnan tulokset julkistetaan. Kolme arvontaan osallistunutta kommentoijaa tulee saamaan ruokaan liittyvän kirjan ja yksi  monikäyttöisen kivan mukin... Huomisiin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi on aina tervetullut. Kiitän siitä!
Kaikki kommentit tulevat ensin spostiini. Sitä ei ole pakko julkaista, mikäli toivot niin. Kommenttien kautta voit lähettää myös kysymyksiä liittyen blogiini.