Ruokaohjeita

Sivut

sunnuntai 21. tammikuuta 2018

Schjerfhbeck, Knehtilä ja Fazer samana päivänä

Matkamuistoksi ostamaani silmälasikoteloon on ikuistettu osa H. Schjerfbeckin maalauksesta "Toipilas". 
Helene Schjerfhbeck on suomalainen taidemaalari, jota ihailen suunnattomasti. Olen lukenut paljon hänen elämästään. Helene asui Hyvinkäällä äitinsä kanssa v. 1902 - 1925. Hyvinkään taidemuseossa on mielenkiintoinen Schjerfbeck-huone, jossa on nähtävillä valokuvia ja taiteilijan hyvinkääläisistä malleista maalaamia teoksia.


Pääsin eilen Linnan Marttojen retkellä tutustumaan tuohon Helenen elämästä ja maalauksista kertovaan näyttelyyn 'Helenen jalanjäljillä'. Mielenkiintoinen amanuenssi Lean esittelykierros, Helene-leivos ja näkemäni taulut sekä valokuvat jättivät lähtemättömän muiston mieleeni. Tykkäsin paljon kokonaisuudesta. Tästä postauksesta löytyy paljon mielenkiintoisia linkkejä!


Olin kuullut jo aiemmin Helenen saamasta mitalista Pariisin maailmannäyttelyssä. Eilen sain nähdä tuon mitalin omin silmin ja kuulin ihmeellisen tarinan sen katoamisesta ja löytymisestaä. Vaatimattoman näköinen mitali on mielestäni arvokas kunnianosoitus Helenen taiteelle. Alla hieman taustaa tuohon tapahtumaan...


Uskomattoman lahjakas Helene ei ollut aina onnettaren suosikki. Hän sai kärsiä 4-vuotiaana tapahtuneesta tapaturmasta koko elämänsä. Siihen maailmanaikaan lasta ei viety sairaalaan saamaan ensiapua, vaikka lonkka olisi murtunut pahastikin. Lähes itku tulee, kun mietin Helenen kärsimyksiä. Toisaalta taide vaatii uhrauksia. Kaikesta huolimatta Helene pystyi maalaamaan käsittämättömän upeita teoksia, joita me jälkipolvet pääsemme ihmettelemään ja ihastelemaan. Kiitos kiitos Helene!

Helene Schjerfbeckin teos "KAKSI HAHMOA" 1942 öljy, kankaalle kuuluu Hyvinkään kaupungin taidekokoelmaan.
Hyvinkään kaupunkikierros oli avartava ja mielenkiintoinen. Enpä osannut arvata, mitä kaikkia nähtävyyksiä tuossa aiemmin itselleni tuntemattomassa kaupungissa löytyy. Kesällä pitää kierrellä katselemassa ja ihailemassa perusteellisemmin nyt bussin ikkunasta vilahtaneita kauniita vanhoja rakennuksia ja mäntymetsäisiä puistikoita. Oppaamme kertoi paljon radan varren ja ydinkeskustan nähtävyyksistä sekä Helenen mieluisista maalauspaikoista. Helenen silloisen kodin lähettyvillä ollut 'Vinettoympyrä' oli aika hauska detalji.

Ihan meitä varten Knehtilässä tehdyt Helene-minileivokset maistuivat herkullisille ja olivat juuri sopivan kokoisia. (n. 5x5 cm)

Hyvinkään parantolassa ovat monet päässeet toipumaan sairaudestaan mäntymetsän siimeksessä. Klikkaa!  Hyvinkään parantola
Hyvinkään kierroksen jälkeen suuntasimme Knehtilän tilan navettakahvilaan lounastamaan. Vaikka tykkään kokata itsekin, oli juhlaa päästä valmiiseen pöytään. Lounaan päätteeksi pääsimme tekemään ostoksia tilan maalaispuodista. Terveellisiä ja puhtaasti tuotettuja tuotteita Itämeren ympäristöystävillisimmältä maatilalta (v. 2015) lähti mukavasti Linnan Marttojen (ja Marttien) matkaan. Käykää ihmeessä ostoksilla, jos liikutte paikkakunnalla. Tässä linkki!  Knehtilän tila

Kauniisti katettu ruokapöytä kutsuu herkuttelemaan.


Minna-emäntä kertoi hieman tilan historiikista ja vakiintuneista vuosittaisista  tapahtumista. Tulossa on useita markkinoita ja juhlapäiviä. Ihmiset ovat löytäneet monilukuisina nuo tapahtumat ja palaavat vuodesta toiseen aistimaan tunnelmia ja tekemään hyviä ostoksia. Luomuruoka on aikaansa seuraaville hyvän ruoan ystäville itsestäänselvyys. Oman tilan tuotteita ei ole tarvinnut tuoda matkojen päästä. Maku kertoo kaiken. Saimme nauttia erinomaisen maukkaasta buffetlounaasta ja itsetehdystä leivästä. Jauhot ja muut raaka-aineet ovat tulleet luonnollisesti omalta tilalta.

Salaattia, ohrasuurimolisuketta, paahdettuja uunijuureksia ja leivinuunissa yön yli kypsynyttä lihapataa kertyi persoonallisille ja kivanmallisille lautasille. 


Runsaan ja herkullisen lounaan jälkeen oli leppoisaa lähteä jatkamaan matkaa kohti Vantaata. Omaan ostoskassiini lähti ohrasuurimopussi. Saimme herkutella lounaalla ohrasuurimoista tehdystä lisukeruoasta. Tykkäsin ja yritän valmistaa samaa itsekin.


Fazerin sininen maitosuklaa on maailmankuulua herkkua maamme rajojen ulkopuolellakin. Eilen saimme kuulla hienon tarinan Fazerin tehtaan historiasta ja pääsimme tutustumaan tuohon herkulliseen tehdaslaitokseen. Aika makea työpaikka monille! 😋


9330 Mignon-munan kuoresta tehty pupu toivottaa tulijat tervetulleiksi taloon.
Linkin takaa löytyy lisätietoa! Pupu odottaa Fazerin ovella

Muumit ovat mukana monessa menossa. Makea paikka oleiluun tämä Fazerila Vantaalla.

Linkistä lisäinfoa kukosta! Fazer 120 vuotta v. 2011

Huikean kauniita karamellirasioita menneiltä vuosikymmeniltä.


Kierroksen päätteeksi oli lupa nauttia näitä Karkkipuun 'hedelmiä' niin paljon kuin mieli teki. Ja tekihän se! 😋



Tehdaslaitoksia kuvaava pienoismalli antoi mittasuhteita valtavalle kokonaisuudelle. Opas kertoi monipuolisesti ja mielestäni suurella rakkaudella työpaikastaan. Voi että tällaiselle eläkeikäiselle teki hyvää kuulla, että joku on niin tyytyväinen työhönsä.



Kukkiva banaanipuu, pippuriköynnökset ja monet muut eksoottiset kasvit näyttivät viihtyvän ja kukoistavan kosteanlämpöisessä talvipuutarhassa. Vaikuttavaa! 👍


Jogurttia sisällä, suklaata ympärillä. Oli ihan pakko maistaa minunkin, vaikka sisälsi laktoosia. Ihan parasta maistamaani karkkia! Nam!
Näin mukavanmakean päivän muistelua oli tämä postaukseni. Talon Mies oli myös tyytyväinen herkullisiin tuliaisiin. Fazerin tehtaaseen tutustui v 2017 yli 180000 henkilöä, joista lähes 100000 osallistui opastetulle näyttelykierrokselle. Näyttelyn vierailukeskuksen tilat avattiin yleisölle 1.10.2016. Mielenkiintoinen kohde, josta jäi hyvä maku suuhun ja mieleen. Kiitokset mukavasta retkestä ja erinomaisista järjestelyistä kuuluvat Linnan Marttojen suurenmoiselle matkatiimille!

Linnan marttayhdistys linkin takaa löytyy lisäinfoa! Tule mukaan mukavaan porukkaan! Aamuhämärissä reissuun lähdettiin ja iltahämärissä palattiin. Silti tuntui, että nytkö tämä jo loppui! Kertonee jotakin retken onnistumisesta.

Heti sisääntulon vieressä komeili todella mahtava suklaavuori lasipallon sisällä. Aikas huikea!

Tämä suklainen kannu oli mielestäni kaikkein uskomattomimman ja upeimman näköinen taideteos! Miten ihmeellä tällaista voi syntyä suklaasta? Vaatinee jonkin verran ammattitaitoa! 👌🍫


Mukavaa ja vaikka makeaakin sunnuntaipäivää ihan jokaiselle tämän postaukseni lukeneelle! Hieno juttu, että löysit tänne blogiini! Seuraavalla kerralla tulee taas joku reseptikin. 🍜


2 kommenttia:

  1. Oi mikä päivä!! Ihan mahtavan kuuloinen..ja todellakin herkullinen:)♥ Tuo Mignonmuna pupu on kyllä melkoinen taideteos myös ja suklaakannu..piti pari kertaa ihan hieraista silmiä, voiko tuo tosiaan olla suklaasta tehty:) wau!! Mukavaa talvipäivää♥

    VastaaPoista
  2. Hei Päde ja lämmin kiitos kommentistasi! Niin, kyllä "marttailu" on muutakin kuin kotiaskareita. Oli ihana retki, jota ei olisi tullut itsekseen tehtyä. Tutustuminen uusiin ihmisiin ja mielenkiintoisiin paikkoihin pitäisi olla "melkein pakollista" meille työelämästä sivuun siirtyneille. Fazerin uusi vetonaula kannattaa käydä katsastamassa ihan paikan päällä! Oikein hyvää talvipäivää sinulle myös!

    VastaaPoista

Kommenttisi on aina tervetullut. Kiitän siitä!
Kaikki kommentit tulevat ensin spostiini. Sitä ei ole pakko julkaista, mikäli toivot niin. Kommenttien kautta voit lähettää myös kysymyksiä liittyen blogiini.