Ruokaohjeita

Sivut

tiistai 2. tammikuuta 2018

Kaksi kasvisherkkua samalla lautasella

Luomukvinoa, kukkakaaliwingsejä, maustettuja mifu-suikaleita, kastikkeita ja persimonia. Kasvisruokaa parhaimmillaan meidän makuun!
Uusi vuosi alkaa wienervalssin tahdissa. 🎶 Perinteinen Strauss-konsertti Wienin filharmonikkojen esittämänä kuuluu uudenvuoden päivän perinteisiimme. Tällä(kin) kertaa laitoin samalla ruokaa ja ryntäsin TV:n ääreen Wienin valtionoopperan balettiesitysten aikaan.  Ohjelma on musiikillisesti täydellistä herkkua, miten lienee laittamani ruoka?

Valkosipuli, chili, inkivääri ja lime maustavat mifu-suikaleet herkullisiksi.
Ostin sekä maustettuja että maustamattomia mifu-suikaleita pari päivää sitten. Maustetut maistuivat hyvin tortillojen täytteenä ja nyt päätin tehdä jotakin vielä parempaa. Aikoinaan ostin valmista marinadia, nykyisin teen poikkeuksetta itse. Helppoa ja nopeaa, kun hallitsee muutaman perusasian. Tässä usein tarvitsemani linkki marinointiin. Suosittelen lisäämään omia lempimausteita, ellei täältä löydy mieluisia!  Seurasin tällä kertaa "lime-juustokuminamarinadi" ohjetta mausteita hieman muuttaen.  Maukkaita marinadeja


Aineet ja ohjeet mifu-suikaleiden marinointiin

2 rkl öljyä (rypsi- tai oliiviöljy)
1 limen mehu
1 tl suolaa
1 - 2 rkl hunajaa tai kookossokeria (laitoin 2 rkl kookossokeria)
2 - 3 valkosipulin kynttä raastettuna
pala inkivääriä raastettuna
1 pilkottu keskivahva chili
1 tl juustokuminaa
½ tl Jerk-maustetta
mustapippuria myllystä
hieman chilimaustetta myllystä
  • Sekoita aineet huolella keskenään, maistele ja lisää tarvittaessa sokeria, suolaa, hapokkuutta tai öljyä.
  • Sekoita mifusuikaleet (250 g) marinadiin ja jätä marinoitumaan n. ½ tunniksi.

Mifu-suikaleiden valmistaminen käy näppärästi joko uunissa tai paistinpannulla. Ne saavat väriä pintaansa ja marinoinnin ansiosti maku sopii omiin mieltymyksiimme.


Levittelin suikaleet hieman öljyttyyn uunivuokaan ja paistoin 200 ast / n. 20 min. Koska tein samalla kertaa kukkakaaliwingsejä, uunipaistaminen oli nyt järkevää.

Kukkakaaliwingsit Soppa 365 ohjetta hieman muuttaen (Kukkakaaliwingsit)
Uunikypsennykseen käytin vähemmän aikaa kuin reseptissä, koska halusin napakan kukkakaalin lautasillemme. Barbeque-kastikkeen kasvisfondin tilalle laitoin pari rkl Santa Marian BBQ smoky saucea. Pieni savun maku sopii näihin hyvin.

Jostakin syystä friteerauskastike valahti vuoan pohjalle uunissa. Ei makua haitannut ja saattoi olla jopa terveellisempää. 
Otin jo muutama viikko sitten Kukkakaaliwingsien ohjeen talteen tehdäkseni noita herkkuja jonakin päivänä. Juuri tänään aika tuntui oikealle ja kasvisateriamme puutteelliselle ilman niitä. Luomukukkakaali jääkaapissa antoi lisäintoa suunnitelmaani. Voisihan uuden vuoden entistä kasvispitoisemman ruokarytmin aloittaa herkullisella ruokalautasella. Tämä ei ole "helpolla hyvää" ateria, sillä marinadien ja kastikkeen tekeminen otti aikansa ja vaati hieman vaivannäköä. Minulla oli koko päivä aikaa ja tykkään puuhastella ruoan parissa ihan mielikseni. 😊

Tein friteerauskastikkeen korkeaan astiaan ja "uitin" palan kukkakaalia vuoron perään kastikkeessa.
Friteeraus- ja marinadikastikkeen teko veivät vain hetken, joten näitä voisi tehdä pian uudelleen vaikka iltanaposteluun. Ensimmäinen kerta osoitti, ettei näitä turhaan kehuta monissa blogeissa ja ruokasivustoilla. Kukkakaalisesonki tosin ajoittuu syksyyn, mutta voi näitä tehdä talvellakin. Tai nimenomaan talvella piristämään ruokalautasta.

Vahvan mintun maku ja limen raikkaus ovat hyviä mausteita suolan ja sokerin lisäksi tässä kastikkeessa.
Kermaviili-smetanakastikkeen maku tuntui sopivan "lempeälle" tähän mausteiseen ja tuliseenkin ruokaan.  Kypsän persimon-hedelmän makeus ja iloinen väri piristivät annosta. Oi sentään, että tämä(kin) ruoka oli niin meidän makuumme. Luulisin tämän maistuvan perheemme nuorillekin. He syövät kasvisruokaa.


Pieni annos luomukvinoa (Kvinoa) tilkalla avocadoöljyä toi annokseen lisämakua ja energiaa. Kuiva ja todella kylmä omenasiideri maistui jostakin syystä ruokajuomana tämän annoksen kanssa. Pihan lumityöt myöhemmin illalla kuluttivat sopivasti kaloreita. Maisema on taas kuin postikortissa. 🌌🌝

Täysikuu nousi eilen komeasti puiden takaa juuri ruokaillessamme.  Kuukuvat maailmalta
Pari kuvaa joulunajan ja uudenvuoden tunnelmista sopii vielä tämän postauksen lopuksi. Olo on hieman haikea juhla-ajasta arkeen siirtyessä. Vielä on sentään Nuutinpäivät ja Loppiainen tulevana viikonloppuna.


Lämpöinen kiitokseni sinulle, joka päätit lukea tämän postaukseni!  Toivottelen hyvää ja kaikin puolin onnistunutta viikkoa ihan jokaiselle! Nautitaan elämästä arkenakin. 🙋

2 kommenttia:

  1. Moi Leena! Laitoin joka aamuisen oman aamijaiseni kaurapuuron hiljaa kypsymään liedelle ja tuli mieleen, mitähän uutta Leena on tehnyt, no kaurapuuroni kerkes pohjautua, kun jäin kiinni noihin sinun ohjeisiin, olihan niin mielenkiitoisia ja maukkaan näköisiä ja hyviä "ohjeita" myöskin kuluvalle vuodelle. Tulostin pari ohjetta, letut ja sämpylät, joku päivä kokeilen. En voi muuta sanoa kuin että JATKOON! Ja Oikein Hyvää tätä vuotta jatkossakin. Marketta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jatkoon! Ihana Marke :)) Kiitos kiitos kivasta kommentistasi! Hyvin hautunut puuro on parasta puuroa! Pitäisikin tehdä ohrasuurimoista uunipuuroa.. tulipahan mieleen entiset ajat. Hyvä, että sait hetkisen aikaa itsellesi. Sinulla on niin monta rautaa tulessa! Ja juuri se on parasta tässä eläkeläisen elämässä, että ne "raudat" ovat mieluisia ja vapaaehtoisia. Oikein hyvää vuotta 2018 myös teille!

      Poista

Kommenttisi on aina tervetullut. Kiitän siitä!
Kaikki kommentit tulevat ensin spostiini. Sitä ei ole pakko julkaista, mikäli toivot niin. Kommenttien kautta voit lähettää myös kysymyksiä liittyen blogiini.