Ruokaohjeita

Sivut

torstai 11. tammikuuta 2018

Meidän perheen salaattibaarin parhaat

Kypsä päärynä on mahdottoman hyvä makupari leipäjuustolle. Kastike kruunaa hyvän aterian. 😋👍
Salaattilounaat ovat monien mielestä terveellistä ja maistuvaa ruokaa. Olen samaa mieltä pienellä varauksella. Lounaasta pitäisi saada 1/3 osa päivän energiasta. Monet salaatin raaka-aineet ovat vähäkalorisia, joten tarvitaan jotakin muutakin. Broileri, lohi, tonnikala tai juustot maistuvat palkokasvien ohella hyvälle salaatissa ja antavat samalla energiaa ja proteiineja. Ilman niitä kehomme ei voi hyvin ja väsymys iskee nopeasti. Hedelmistä saa hyviä hiilareita, joten meidän lounassalaatissamme on usein niitäkin. Sitä paitsi useimpien hedelmien maku on hedelmäisen herkullinen perussalaatin seassa. Tänään päärynä oli oikein hyvä makupari leipäjuustolle (vai oliko se juustoleivälle). Persimon ja granaattiomenan siemenet sopivat sitrushedelmien ohella salaatin sekaan. 


Elämme yltäkylläisä aikoja salaattien suhteen. Keskellä kylmintä talvea voimme ostaa kymmeniä erilaisia kasviksia ja salaatteja. On mistä valita. 😄 Mitä tummemman vihreää, sitä terveellisempää! Yritän muistaa tämän valintoja tehdessäni. 


Salaattilinko on lähes tärkeimmästä päästä keittiötyövälineitäni. En tulisi toimeen ilman sitä. Huuhtelen ja linkoan usein koko salaattipussin sisällön ja jätän salaatin loput jääkaappiin. Tulee napattua paljon helpommin salaattia, kun ei tarvitse ryhtyä pesemään sitä. Tomaatit, kurkku ja paprika on helppo huuhdella tarpeen vaatiessa. 

Kolmenlaista salaattia, tomaattia, varhaissipulia ja leipäjuustoa on mainio pohja salaatille.
Tänään salaatin pohjana oli kasvisten lisäksi juustoa ja varhaissipulin varsia. Tein pohjan hyvissä ajoin salaattikulhoon ja aloitin sitten muut valmistelut. Teen usein samoin, jos kotiimme tulee ruokavieraita. Lisukesalaattiin riittää tämä, mutta lounaaseen tarvitaan muutakin. 


"Salaatti ei maistu millekään ilman salaatinkastiketta!" kuulee usein sanottavan. Olen taipuvainen ajattelemaan samalla tavalla. Kastike on juuri se "piste iin päälle" tai ruokatermein "kirsikka kakussa". Meillä on pari kaupasta ostettua salaatinkastiketta tumman ja vaalean balsamicon lisäksi. Tehdessäni isomman työn salaatin eteen, teen myös kastikkeen itse. Perusasiat oppii nopeasti ja lisämausteet heitetään kastikkeen sekaan oman maun mukaan. Olen oppinut maustamaan kastiketta nykyisin jollakin pehmeällä hedelmällä tai jopa hyvällä hillolla. Kannattaa joskus kokeilla!

Paistettu paksu broilerin rintafile sai kypsyä rauhassa sisältäkin. Oli tärkeä, mutta ei maistuvin salaattimme raaka-aine. 
Talon Mies teki tänään ison siivousurakan ja minä kävin virkistymässä kampaajalla. 😏Kunnonkohennukseni ja leikatun jalkani lihakset eivät lisäänny ilman kuntosaliharjoittelua. Tänään salityöskentely tuntui jo hieman rennommalle, kun tiesin jalkani kestävän rasitusta. Kuntosali on kuulunut elämääni viimeiset parikymmentä vuotta enemmän tai vähemmän säännöllisesti. Toisaalta tykkään huhkia siellä, mutta joka kerta alkuun pääsy on yhtä vaikeaa. 


Kuinkahan moni teistä lukijoista sattui katselemaan eilen TV:stä englantilaisen tutkimuksen tuloksia. Se koski energian saantia ja kulutusta? Ohjelma kiinnosti itseäni paljon, koska olin juuri tullut Nivelpiirimme nivelystävällisen ravinnon luennolta. Siivous kotona kulutti enemmän kaloreita kuin huhkiminen kuntosalilla tutkimuksen mukaan. Enpä olisi ihan heti itse arvannut. Kehuin ja kiitin tänään talon Miestä hänen liikuntasuorituksestaan.💓 Kannustaisikohan tuo tieto muitakin pariskuntia suorastaan kilpailemaan, kuka ehtii enemmän huhkia siivouksen parissa?


Aineet ja ohjeita lounassalaattipohjaan (riittää monelle lounaaksi ja vielä useammalle lisukeruoaksi)

100 g kotimaista jääsalaattia
nippu kotimaista viinisuolaheinää
n. 50 g rucolaa
pari dl varhaissipulin vartta pilkottuna
pari kourallista minitomaatteja
reilusti leipäjuustoa 

Lisäksi oman valinnan mukaan

keltaista ja punaista paprikaa
pari avocadoa viipaleina ja kuutioina (sitruunamehulla pirskoteltua)
Mimis versoseosta (Paksoi, Japanin sinappi ja Sango)
päärynää ja ananasta paloina ja viipaleina
paistettua broilerin rintaleikettä viipaleina

Salaatinkastike

3 rkl öljyä
2 - 3 rkl sitruunamehua
1 rkl hunajaa
½ tl suolaa
n. ½ tl pippuria myllystä
1 pehmeä päärynä muussattuna

  • Valmistele broileri; marinoi hyvissä ajoin, jos maustamatonta. Paista rapea pinta broileriin ja jätä kypsymään kannen alle niin, että on varmasti kypsää sisältäkin (=liha vaaleaa). Leikkaa broileri viipaleiksi ja pidä halutessasi lämpimänä. 
  • Huuhtele ja linkoa salaatit kuiviksi.
  • Asettele salaatit isolle lautaselle tai kulhoon.
  • Lisää tomaatit ja sipulinvarret.
  • Lisää paloiteltu leipäjuusto salaatin päälle. (pikkumuotilla saa kivoja kuvioita)
  • Kokoa muita salaatin aineksia omien / ruokalijoiden mieltymysten mukaan erillisiin astioihin. Jokainen voi lisätä omaan salaattiinsa lemppareitaan.
  • Salaatinkastike syntyy helpoimmin lasipurkissa. Mittaa aineet purkiin, ravistele voimakkaasti ja maistele. Lisää, jos jotakin makua on liian vähän. Kypsän, pehmeän ja kuoritun päärynän muussaaminen sujuu haarukalla. Se antaa kivan lisän kastikkeeseen.



Ihanan rouskuvat ja hyvää purutuntumaa antavat paahdetut kuorimattomat mantelit ovat salaatin tärkeä lisä.
Salaattilounas on herkullisen makuinen ja tuo mukavaa vaihtelua aterioihin. Kyllä tälläkin ruoalla nälkä lähtee. Jääkaapissa odottaa valmis salaatti, jos nälkä iskee illan mittaan. Muovi"myssyn" alla se säilyy freesinä ja pakasteesta voi lämmittää sämpylää kylkeen.


Tänään olen jatkanut mietiskelyni terveellisestä ja nivelystävällisestä ravinnosta. Sain aika monta mielenkiintoista, uutta tietoa. Nyt haluaisin oppia lisää juuri minulle sopivasta ravinnosta, jotta nivelteni kunto ei romahtaisi. 
Kirjaan tässä vähän asioita muistiin ja ne, joita asia kiinnostaa saattavat löytää täältä tarpeellista tietoa.
  • Rasvaa vältellään turhaan, sillä jokaisen pitäisi saada 1 g / painokilo / vrk hyvää rasvaa. Transrasvojen vaarallisuus jo tunnetaan ja niitä ei juurikaan enää käytetä ruoan prosessoinnissa.
  • Palmuöljyä sisältäviä tuotteita ei suositella. (Enpä ole osannut tuotakaan tarkkailla.) Paistamiseen parasta on voi. Öljyistä extraneitsytoliiviöljy on hyvää ja vähentää tulehdusta nivelissä. Nivelissäni on matala-asteinen tulehdus eli inflammaatio. Huh huh!
  • Kalaöljy (ei kapselit) tekisi hyvää tulehtuneille nivelille. Kotimaisen Camelinaöljyn tutkimustulokset julkistettiin 8.1.2018. (HS / Itä-Suomen yliopistossa tehdyssä tuoreessa tutkimuksessa osa ruokavalion rasvasta vaihdettiin kalaan ja kasviöljyihin...)
  • Tulehdusta saattaa lievittää marjojen ja hedelmien syönti, esim granaattiomena ja palkokasvit ovat suositeltavia. Kasviksissa kannattaa suosia erivärisiä (muista sateenkaaren värit) ja erityyppisiä tuotteita. Torjuntainejäämien johdosta kannattaa vaihdella eri alueilta tuotuja kasviksia. Näin ei altistu liikaa yhdelle aineelle.
  • Nivelten pahoinvointia sen sijaan voi lisätä: sokeri ja fruktoosi, tupakointi, alkoholi liikaa käytettynä, kahvi, stressi, uniongelmat, liikunnan puuttuminen ja vielä yllättäen  korkeapaine.(sääilmiö)
  • Jotkut ovat hyötyneet seuraavista tuotteista: MSM-jauhe (pitää olla kasvisperäistä ja kristallinmuotoista), hainrustouute, kurkuma (aito), glukosamiini ja ruusunmarjajauhe. 
  • Omat niveleni hyötyivät muutaman vuoden ajan eniten Cartexan-nimisestä lääkkeestä. Sitä syötiin lääkärin ohjeen mukaan 3 kk:n jaksoissa ja sitten pidettiin 2 kk tauko. Lääkkeen teho valitettavasti loppui n. 3 vuoden käytön jälkeen. 
  • RASVAKUDOS ON "ÖRKKI" -lause pysähdytti! Sulattamalla kehon rasvakudosta reippaasti voi vähentää tulehdusta (CPR-arvo) jopa 80 %. Tämä tieto ei ole "hatusta vedettyä" vaan perustuu kuulema tutkimustuloksiin. Otoksen laajuudesta ei ollut puhetta. (www.fineli.fi sivusto auttaa aterioittesi energiasisällön laskemisessa)


Loppuun vielä pari aika jännää tietoa itselleni. Manteleissa on paljon proteiinia ja E-vitamiinia. Ne helpottavat painonhallintaa (kourallinen / vrk) ja pitävät kolesterolin kurissa jne. Klikkaa linkkiä, jos haluat tietää lisää!   Syö manteleita

Tiedätkö muuten, mikä kasvis sisältää eniten C-vitamiinia? Ei se ole appelsiini vaan paprika. 100 g punaista paprikaa sisältää noin 180 mg C-vitamiinia. Parsakaali vastaavasti 120 mg ja appelsiini 51 mg. Onneksi me tykätään syödä ympäri vuoden paljon paprikaa. 💕

Paprikaa ja paljon muita hyviä kasviksia. On mistä valita!
No nyt tuli liian pitkä postaus.. Onnittelut, jos jaksoit kahlata loppuun saakka. 👌 Vielä yksi tärkeä huomio!! Minulla ei ole ehdotonta tietoa ja koko totuutta, pitävätkö edellä mainitut väitteet paikkansa. Aion ottaa selvää ja tutkia useampia tietolähteitä. Luennoitsijamme on opiskellut paljon alaa ja jakoi meille näitä tietoja. Tuskin kukaan tietää ravinnosta kaikkea. Seuraava tutkimus saattaa  kumota sen, mikä nyt julkistetaan. Otapa siitä sitten selvä....

Toivottelen sinulle mitä parhainta loppuviikkoa ja viikonloppua! Kiitos sinulle, kun pysyt mukana! Olet ihana! ❤ 

6 kommenttia:

  1. Satuin katsomaan sen dokumentin ke-iltana,ja tosiaankin oli hauska kuulla että siivoaminen kannattaa!
    Hyvä aamiaisvinkki muuten;3 kuorimatonta mantelia, 2 rkl chiansiemeniä, 1 rkl kokonaisia hampunsiemeniä ja desi vettä.Illalla likoamaan ja aamulla joukkoon 1 dl jugurttia ja 1 dl marjoja/pilkottua hedelmää. On hyvää ja terveellistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiitos paljon Niinu! Laitanpa heti tänä iltana tuon terveellisen tuntuisen superfood-seoksen likoamaan. Tämä terveellinen ruoka on alkanut kiinnostaa itseäni entistä enemmän. Ravinnolla on oikeasti suuri vaikutus terveyteemme. Mukavaa viikonloppua sinulle!

      Poista
  2. Miksi haluat välttää palmuöljyä? Oikein tuotettuna se on luontoa säästävin tapa tuottaa elintarvikerasvaa. Varsinkin punainen palmuöljy on terveellistä. Se sisältää harvinaisen paljon E-vitamiinia, josta 70 % on tokotrienoleja. Siinä on myös todella paljon karoteeneja. Se kestää lämpöä ja sen antioksidanttikapasiteetti on erityisen korkea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Markku ja tervetuloa blogiini! Kiitos paljon kommentistasi! Palmuöljyn edut ja haitat alkoivat kiinnostaa niin paljon, että käännyin Mr Googlen puoleen. Runsaasta tietomäärästä ja tutkimustuloksista pitäisi osata löytää "kultajyvät". On hyvä, että meitä seniorikansalaisiakin nykyravinto kiinnostaa. Vietin koko lapsuuteni maalla ja lähes kaikki ruoka tuli läheltä. Tai no..appelsiineja odotettiin innolla kauppoihin keskitalvella.:)) Hyvää viikonloppua sinulle Markku!

      Poista
  3. Oijoiiii kun on herkullisen näköisia ja värikkäitä salaatteja! Tänään on kyllä ihan pakko tehdä tuollainen leipäjuusto salaatti:) Alkoi niin tekemään mieli "Narskua"..lapset meillä joskus tuon juuston nimesivät narskuksi, kun natisi niin kivasti suussa syödessä:) Kiitos sinulle näistä tietovinkeistä, olikin monta sellaista tietoa jota en ollut koskaan kuullut..tänään pitääkin sitten alkaa siivoamaan:) Leppoisaa alkavaa viikonloppua sinne teille♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Narskua! Voi miten mukava sana.:)) Itse maistoin leipäjuustoa vasta aikuisena ja ihastuin välittömästi. Nyt sitä saa myös laktoosittomana. Salaattibaari kotona on siitä mukava, että siitä riittää terveellistä herkkua seuraavan aterian lisukkeeksi tai helpoksi välipalaksi. "Kalorinkulutusta" ja leppoista oleilua viikonloppuna Päde! Kiitos ihanasta kommentistasi!

      Poista

Kommenttisi on aina tervetullut. Kiitän siitä!
Kaikki kommentit tulevat ensin spostiini. Sitä ei ole pakko julkaista, mikäli toivot niin. Kommenttien kautta voit lähettää myös kysymyksiä liittyen blogiini.