Ruokaohjeita

Sivut

keskiviikko 12. syyskuuta 2018

Hävikistä herkuksi - supermaukasta siemennäkkäriä tähteistä

Siemeniä, pähkinöitä, manteleita ja erityyppisiä hiutaleita. Näkkäri on helppotekoinen, rouskuva herkku.
Kerroin aiemmin tällä viikolla, että meille ei jää juurikaan hävikkiruokaa. Nyt on pakko sen verran peruuttaa, että oikein kaappeja penkomalla löytyy pakkauksia ja pussukoita, joiden sisältö on ohittanut "parasta ennen" päiväyksen. Uskotko, että olin tyytyväinen tämän päivän oivallukseeni? Tein maukasta näkkäriä melkein yksinomaan pussien pohjista ja tähteeksi jääneistä ruoka-aineista. Fanitan tosi paljon tällaista Hävikkiteemaviikkoa, koska se kannustaa kaivelemaan kaappien kätköjä. 

Astian paino on nollattu, ruisnappeja on siis tuo 83 g. Nämä olivat keväällä ostettuja.
Kaulitsin linssisipsit kaulimella ihan ohueksi jauheeksi suoraan pussin läpi. Onnistui!
Linssisipsejä löytyi n. 40 g (pussi painoi 7 g)  eli liian vähän muuhun tarkoitukseen.
Näkkäri-idea sai suurimman innoituksen tänään postista hakemastani näkkärikaulimesta. Tilasin sen perjantaina ja olisi ollut jo eilen haettavissa. Pitihän sitä päästä heti testaamaan. Tein taikinan ennen postiin lähtöä. Näin se ehti tekeytyä ja tiivistyä reilun tunnin ajan. Googlasin useampaakin ohjetta, tämä Suklaapossu-blogin gluteeniton näkkileipä vaikutti hyvälle. Oma, aiemmin postaamani ohje, gluteenitonta siemennäkkäriä  on takuuvarma tapaus, mutta nyt halusin suunnitella jotakin uutta ja käyttää hävikkiuhan alla olevia tuotteita. 

Kurpitsan- ja auringonkukan siemenet jäivät manteleiden alle.
Oli hauska havainto, että olin kelpuuttanut oluthiivahiutaleita aiempiinkiin näkkäreihini, vaikka niitä ei muistini mukaan ollut alkuperäisessä ohjeessa. Niitä voisi käyttää useampaankin kokkaukseen, mutta tahtovat unohtua kaapin perille. 


Löytämäni pussinpohjasiemenet ja -pähkinät ovat maukkaita ja terveellisiä näkkärin raaka-aineita. Sauvasekoittimen leikkurikulhossa niistä tuli aika pienimuruista rouhetta. Oluthiivahiutaleiden "parasta ennen" päiväys oli jo kuukausi sitten, mutta tuntuivat vielä ihan käyttökelpoisille. Ne antavat todella hyvän maun näkkäreihin. 


Myllärin kauraleseet ja Hirvelän Kaura Kuitusen kypsä kaurarouhe paketit ovat äskettäin ostettuja, joten käyttöikää on edessäpäinkin. Molemmat ovat aamupuuroa varten hankittuja ja superterveellisiä raaka-aineita.

Voin ansiosta taikinaa oli helppo käsitellä ja leikata. Se irtosi myös hyvin alustalta. 
Tykkään kovasti seesaminsiemenistä näkkärin pinnalla, joten niitähän sinne tuli nytkin. En laittanut taikinaan suolaa ollenkaan, koska ajatuksena oli ripotella sormisuolakiteitä näkkärin pinnalle. Oli hyvä ratkaisu eikä itse taikina kaivannut lisäsuolaa. Linssisipseissä oli lisäksi mausteita ja suolaa. Ne olivat hyvä lisä tähän.

Lievästi savunmakuinen sormisuola (Maldon) antoi kivan säväyksen näille näkkäreille.
Taikina ja ohjeita siemennäkkäriin ( tuli noin kaksi uunipellillistä)

4 dl kiehuvaa vettä
n. 50 g voita (tai öljyä)
n. 220 g siemeniä/manteleita/pähkinöitä
n. 80 g "ruisnappijauhoa"
n. 2 dl oluthiivahiutaleita 
(n. 1 tl suolaa, ellei sitä tule pinnalle)
erityyppisiä hiutaleita, leseitä yms niin paljon, että taikinasta tulee paksun puuron tuntuista (itselläni oli hieman yli 8 dl aineita yhteensä)

Pinnalle halutessasi seesaminsiemeniä ja kiteistä sormisuolaa (murskaa hieman)
  1. Lämmitä vesi kiehuvaksi ja sulata siihen voipalaset. Jätä astia jäähtymään.
  2. Etsi kaapeista siemeniä, pähkinöitä tms ja tee niistä karkeahkoa jauhetta.
  3. Annostele edellisiä voi-vesiseokseen ja sekoita taikina puuhaarukalla. Älä lisää kaikkia kerralla, jotta taikinasta ei tule liian 'jämäkkää'. Se paksunee ja turpoaa hieman jäähtyessään.
  4. Annan taikinan tekeytyä n. tunnin ajan.
  5. Kaulitse taikinasta kahden leivinpaperin välissä aika ohutta levyä. (Voit jakaa taikinan jo aluksi esim kolmeen osaan.)
  6. Paloittele levy haluamasi kokoisiksi ja muotoisiksi paloiksi. (Itse otin yhdestä taikinalevystä muotilla sydämen muotoisia näkkileipiä.)
  7. Jätä palat alemmalle leivinpaperille ja paista n. 160-180 asteessa 30-50 min. Paistoaika -lämpötila riippuu siitä, kuinka ohuita näkkäreitä haluat!
  8. Muista avata välillä uuninsuuluukkua, jotta uuniin muodostunut kosteus pääsee haihtumaan. Vaihda halutessasi peltien paikkaa keskenään, jos paistat kaikki  samaan aikaan kiertoilmalla.
Minä kaulitsin ensimmäisen pellillisen hieman liian ohueksi ja paistoin vähän turhan kauan. Näkkärit eivät onneksi kärtsähtäneet, mutta niistä tuli melko ruskeita ja rapsakoita.


Taisin sittenkin pitää eniten näistä ihanista, sydämellisistä näkkäreistä. Mies oli aivan ihmeissään, että voiko näin hyvänmakuisia näkkäreitä ollakaan. Itselleni tuli aivan hillitön himo napsia näitä uudelleen ja uudellleen. Oli ihan pakko sulkea loput näkkärit lasipurkkiin, jotta niitä riittää tulevillekin päiville. Ovat nämä tosin ihan terveellistä välipalaa, eivätkä kaivanneet mitään levitettä. Huomenna saatan tehdä fenkoli-avokadotahnaa tai kurpitsahummusta ja maistelemme näitä sen kanssa uudemman kerran. 


Näin oli näkkileivät tänään! Olisipa kiva kuulla, jos sinä myös innostuisit kokeilemaan tätä rouskuvaa herkkua. Ohjeita löytyy netistä moneen makuun, joten niistä vaan omaan makumieltymykseen parasta valitsemaan. Taikina on todella helppotekoinen ja leipominen onnistuu myös vain taputtelemalla se leivinpaperoidulle pellille. Palasten lohkaiseminen valmiiksi paistetusta levystä on hauskaa. Ei niiden tarvitse olla etukäteen samanlaisiksi leikattuja.  


Tiesin heti aamusta, että tästä tulee hyvä päivä, vaikka oli luvattu sadetta ja tuulta. Sellaisena päivänä uunin lämmittäminen ja sieltä tulvivat tuoksut ovat parasta! Aamu oli niin pimeä, että teki mieli sytyttää kynttilöitä aamiaisen ajaksi. Noukin postinhakureissulla maahan tippuneesta kukkapadasta hyväkuntoisen kukkaoksan talteen. Hurja tuuli tuiversi, vei pilvet mennessään ja saimme ihailla aurinkoista loppupäivää. Se on sitten syksy ja säät sen mukaisia! Hyvää loppuviikkoa sinulle!

2 kommenttia:

  1. Oho ootpa tehnyt ihania näkkäreitä, nam! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Kauniita ovat, mutta ihan liian maukkaita..😉 pakko käydä purkilla vaivihkaa, kun edelliset on rutusteltu! Kiitos paljon Kanelityttö! 😙

      Poista

Kommenttisi on aina tervetullut. Kiitän siitä!
Kaikki kommentit tulevat ensin spostiini. Sitä ei ole pakko julkaista, mikäli toivot niin. Kommenttien kautta voit lähettää myös kysymyksiä liittyen blogiini.